Pojat on poikia, mies ei itke, älä ole noin neiti. Lapsuudessani minun oli toimittava, käyttäydyttävä ja valittava mielenkiinnon kohteeni sukupuoleni mukaisesti. Minun esimerkiksi piti leikkiä nukeilla, pukeutua mekkoihin, istua nätisti, puhua kauniisti ja rauhallisesti, osallistua kotitöihin sekä suojella siveyttäni. Näitä kaikkia minulta odotettiin, koska olin tyttö. Muistan, kun olin leikkimässä lelujousipyssyllä, se otettiin minulta pois, sillä jousipyssy ei kuulunut tyttöjen lelukategoriaan. Veljiltäni odotettiin puolestaan täysin päinvastaisia asioita. Pienestä pitäen korostettiin heidän maskuliinisuuttaan. Pojasta kasvaa perheen johtaja, sillä hän on mies, ja mieshän ei itke, joten tunteilu ei ollut sallittua pojille.
Ympäristö ja yhteiskunta, jossa vartuin ihannoi hyvin konservatiivisia arvoja. Naiseus ja miehisyys olivat toisilleen täydellisiä vastakohtia. Ihmisten arjessa vallitsi todellisia ja todellisiksi luultuja sukupuolen valtarakennelmia, yhteiskunnallisia normeja sekä sosiokulttuurisia vaikutteita. Mediassa lasten ohjelmista uutisiin heijastettiin ja ylläpidettiin näitä arvoja. Olen aina pohtinut tätä kysymystä: onko tosiaan niin, että biologinen sukupuoli määrittelee käyttäytymistä, mielenkiinnon kohteita, seksuaalisuutta ja identiteettiä?
Lähes kaikissa kulttuurissa naisen paikka on perinteisesti ollut kotona ja naisen keskeisin rooli on ollut miellyttää miestä. Miestä pidetään yleensä työssäkäyvänä, rahaa tienaavana ja rationaalisena ihmisenä. Naisilta on evätty vapaus tehdä asioita omasta tahdostaan esimerkiksi siveellisyyden nimissä. Toisin sanoen on asioita, joita ei pidetä soveliaina naisille.
Media rakentaa mielikuvaa tavoitellusta ja hyväksyttävästä sukupuolesta. Yhteiskunnassamme heteroseksuaalisuutta ja sukupuolen kaksijakoisuutta normalisoidaan yhä jatkuvasti ja media yhteiskunnallisena vaikuttajana representoi ja vahvistaa näitä käsityksiä. Median näen siis sukupuolisen vallan alueena, joka asettaa meille sosiaalisia normeja. Representaatio voidaan todeta lyhyesti merkityksen ja arvon kehittäjäksi ennalta opittujen ja mielessämme olevien konseptien avulla. Meillä on paljon virheellisiä käsityksiä ja arvoja naisellisuudesta ja miehisyydestä. Meille on tuputettu paljon myyttejä ja median jatkuvalla toistolla on normalisoitu kuvitteellisia representaatioita, joita luullaan todellisiksi.
Oman sukupolveni sukupuolinäkemystä ja identiteettiä muokkaa erityisesti sosiaalinen media. Esimerkiksi julkisissa liikennevälineissä kanssamatkailijoita tarkkailemalla havaitsee helposti, miten suurella osalla on jokin älylaite näpeissään. Sosiaalisesta mediasta imetäänkin jatkuvasti vaikutteita. Mediassa naisellisuutta määritellään hyvin vahvasti ulkonäköpainotteisesti ja siihen linkitetään paljon myyttisiä ominaisuuksia. Ihannenainen on kaunis, hoikka, kodin hengetär ja kuuliainen omalle miehelle. Naiskauneuteen ei kuulu virheellinen tai tumma iho eikä vanhenemista ja rasvakudosta pidetä nykyaikana länsimaissa luonnollisina. Tytöt aloittavat meikkaamisen yhä nuorempana. Jo yksitoista vuotias tyttö saattaa meikata hyvin voimakkaasti, koska haluaa tavoitella naiskauneutta, josta on saanut käsityksen somessa pyörivistä makeup tutoral -videoista. Meille on luotu mielikuva, että naisen menestymisen valttikorttina toimii kauneus – vain kauneus.
Ei ole suoraviivaista visiota siitä, kumpi on kummalle alisteinen; media kulttuurille vai toisin päin. Sekä media että kulttuuri ovat toisilleen alisteisia: media reflektoi meidän kulttuuria ja samalla istuttaa ja syöttää arvoja ja ihanteita, jotka tulevat pikkuhiljaa osaksi meidän kulttuuria ja identiteettiä. Ihmiset uskovat vahvasti myyttiin, jossa sukupuoli on stabiili tila, vaikka todellisuudessa se jatkuvasti muokkautuu ja jälleenrakentuu.
Media voi toki oikaista virheellisiä käsityksiämme. Vaikutus myytteihin ja kuvitteellisiin käsityksiin representoimalla ihmisyyden todellisuutta ja moninaisuutta. Ihminen on paljon muuta kuin pelkästään naiseus ja miehisyys.
Eva Tawasoli
Kirjoittaja on terveydenhoitaja, varavaltuutettu ja Vihreiden Naisten hallituksen jäsen Vantaalta.