[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”3.22″ global_colors_info=”{}”][et_pb_row _builder_version=”3.25″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” global_colors_info=”{}”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.25″ custom_padding=”|||” global_colors_info=”{}” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”4.14.0″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” hover_enabled=”0″ global_colors_info=”{}” sticky_enabled=”0″]
Pelko ei kuulu kadulle, ei töihin, ei kotiin. Silti moni meistä pelkää eniten juuri kotonaan. Silti monelle meistä kaikkein vaarallisin onkin oma – tai entinen – kumppani. Hän, jonka tulisi olla se kaikkein luotettavin ja turvallisin.
Siksi siitä täytyy puhua. Nimittäin lähisuhteissa tapahtuvasta väkivallasta, lähisuhdeväkivallasta.
Tilastojen valossa tiedämme, että juuri naisiin kohdistuva väkivalta on yksi suurimmista tasa-arvo-ongelmista Suomessa. Eikä sen ääneen sanominen tai siitä puhuminen tarkoita sen tosiasian vähättelemistä, että myös miehet kohtaavat väkivaltaa ja että yksikin väkivallanteko on liikaa.
Tutkimusten valossa myös tiedämme, että lähisuhteissa tapahtuvalla väkivallalla on taipumus raaistua suhteen edetessä. Me tiedämme, että erityisesti perheissä, joissa on ollut väkivaltaa on riski väkivallalle läsnä myös erotilanteissa – ja vielä eron jälkeenkin.
Tästä on puhuttava, jotta onnistumme löytämään parempia, vaikuttavampia ja tehokkaampia keinoja ennaltaestää väkivaltaa, katkaista sen kierteitä ja kyetä varmistamaan, että jokaisella olisi oikeus erota turvassa vailla pelkoa.
Kuten aiemmin kirjoitin, ei väkivaltaa tule koskaan eikä missään olosuhteissa vähätellä, sillä kyse on hyvinvoinnista, turvallisuudesta, terveydestä ja oikeudesta elämään. Väkivalta aiheuttaa psyykkisiä ja fyysisiä vaurioita, traumatisoitumista, vammautumista ja pahimmillaan johtaa kuolemaan.
Moni väkivaltaa lähisuhteessan kohdannut on jo kadottanut itsesuojeluvaiston tai oman arvon tunto on poljettu maan rakoon. Monesti väkivaltaa tekevän häpeä ja syyllisyys siirtyvä uhrin kannettavaksi ja vaatii valtavasti rohkeutta hakea apua tai kertoa rehellisesti tapahtumista kodin seinien sisällä. Tärkeää onkin huolehtia, ettei palvelujen etsiminen saa jäädä asiakkaan tai potilaan harteille. On hänet kohtaavan ammattilaisten tehtävä puuttua väkivaltaan ja saattaa väkivaltaa kokenut pääsee avun ja tuen piiriin.
Valitettavasti tiedämme, ettei palvelujärjestelmämme nykyisellään aina tunnista väkivaltaa tai sen uhkaa riittävän herkästi – saati pysty vastaamaan tuen tarpeisiin tarpeeksi tehokkaasti. Tämän vuoksi jätin asiasta viime viikolla Suomen hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen – sillä meidän päättäjien velvollisuus on panostaa väkivallan ehkäisyyn, ennaltaestämiseen sekä sen varmistamiseen, että apua on saatavilla matalalla kynnyksellä myös erotilanteissa.
Valtakunnallisesti on välttämätöntä varmistaa, että eroauttamisen palvelut ovat yhdenvertaisesti saavutettavissa. Väkivallan vastaisen työn rakenteiden on oltava toimivia ja palvelupolkujen selkeitä. Palveluiden tulisi olla tulevilla hyvinvointialueilla matalan kynnyksen takana. Eron kohdatessa lapsiperheessä on keskeistä, että eroauttaminen on osa perhekeskusten ja sähköisen perhekeskuksen palveluita.
Auttamiseen tarvitaan monia ammattilaisia ja viranomaisyhteistyötä, sekä sen tunnustamista, että vaikeat erotilanteet edellyttävät usein erityistä huomiota ja osaamista myös ammattilaisilta.
Tämän vuoksi tulisikin huolehtia siitä, että jokaisella hyvinvointialueella tulevaisuudessa toimii asiaan erikoistunut moniammattillinen työryhmä, jolla on osaamista juuri vaativien erotilanteiden riskien arviointiin ja perheiden apuun.
Peruspalveluista lähtien tulisi kuitenkin varmistaa, että työntekijä tunnistaa vaativat erotilanteet, niihin liittyvät riskit ja vaarat sekä omaa sekä keinoja ja verkostoja auttamiseen. Ymmärrystä lähisuhdeväkivallan haastavasta ja usein ulospäin hyvin kierteiseltä näyttävästä dynamiikasta tulee olla riittävästi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilla. Lisäksi tulee seurata, että moniviranomaisyhteistyö aidosti toimii, jotta esimerkiksi tieto vaikka poliisin ja lastensuojelun välillä kulkee ja aina vähintään yhdellä työntekijällä on kokonaiskuva tilanteesta. Tämä on erityisen tärkeää, jotta sekä väkivallan uhria että väkivallan tekijää kyetään auttamaan.
Eikä järjestöjen tai vertaistuen roolia ja merkitystä tule unohtaa. Eropalveluissa ja väkivallan vastaisessa työssä on siis tärkeää ottaa myös huomioon järjestöjen osaaminen ja kehittää järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä.
Panostamalla laadukkaisiin eropalveluihin, ammattilaisten osaamiseen sekä toimiviin viranomaisketjuihin turvaamme eroa niin aikuisille kuin lapsille ja voimme vähentää valtavasti sekä inhimillistä kärsimystä että taloudellisia seurauksia. Meillä ei ole varaa epäonnistua – sillä pahimmillaan menetämme ihmishenkiä.
Vaikeidenkin erotilanteiden keskellä on ympärillä luotava uskoa ja toivoa tulevaan. Kukaan ei jaksa – eikä tule jaksaa – yksin.
Vaikka tilanteet tuntuvat usein lohduttomilta, on hyvä muistaa, että väkivallan kierre on katkaistavissa. Ja meillä päättäjillä on osaltamme vastuu tehdä kaikkemme sen eteen, ettei yksikään mieli särkyisi.
Sofia Virta
Kansanedustaja, Vihreä eduskuntaryhmä
Riksdagsledamot, Gröna riksdagsgruppen
Member of Parliament, Green Parliamentary Group
+358505140186
FB:@sofiavirtaofficial
IG:@virtasofia
Twitter: @Virtasofia
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]