Viha, vaino ja häirintä verkossa kaventavat tilaa olla oma itsensä ja osallistua.
Digitaalisten teknologioiden nopea kehitys viime vuosikymmeninä on mullistanut arkemme. Kun itse laskin vielä teininä moneenko viestiin tekstaripakettini vielä riittää, nyt viestintä eri somealustoja ja pikaviestipalveluita pitkin on käytännössä rajatonta. Etätyöstä on tullut aidosti mahdollista uudella tavalla, ja ostoksetkin saa vihdoin kotiin kannettuna.
Valitettavasti teknologia antaa myös mahdollisuuksia ihmismielen pimeämmille puolille. Somealustat, pikaviestimet ja muut sovellukset ovat luoneet väyliä vihanlietsontaan, vainoon, seksuaaliseen häirintään, painostukseen ja uhkailuun. Esimerkiksi seksismin, misogynian ja rasismin rummuttamiselle on entistä tavoittavampia alustoja ja lähisuhdeväkivalta voi saada entistä sairaampia ja julmemmin kontrolloivia muotoja kostopornosta jatkuvaan paikantamiseen. Vastikään pysäytti Helsingin Sanomiin kirjoittaneen 14-vuotiaan Ellamaijan karu kuvaus siitä, miten yleistä seksuaalinen häirintä nettiarjessa on.
Digitaalinen häirintä ja väkivalta on paitsi aivan liian yleistä, myös sukupuolittunutta. Naiset kohtaavat häirintää miehiä enemmän. Syyskuussa julkaistun Plan Internationalin kansainvälisen tutkimuksen mukaan yli puolta haastatelluista tytöistä ja naisista oli häiritty verkossa. Suomen luvut eivät nekään ole mairittelevat, sillä tutkimuksen mukaan täälläkin 42 % suomalaistytöistä on kohdannut verkkohäirintää. Vähemmistöryhmiin kuuluvien tyttöjen osalta tilanne on tätäkin karumpi.
Työtä on paitsi lainsäädännön kehittämisessä, myös verkkoalustojen kulttuurissa, viranomaistyön resursoinnissa ja yritysten vastuussa. Häirintä, vaino, ahdistelu tai väkivalta eivät ole uusia ilmiöitä, ja niiden suitsimiseksi on lainsäädäntöä. Haaste on siinä, etteivät laki ja sen tulkinta aina pysy perässä siinä, millaista toimintaa uusi teknologia mahdollistaa, ja miten merkittävästi se voi elämää rajoittaa. Häirintään ja väkivaltaan puuttuminen eivät saisi myöskään jäädä tutkinnan ja oikeusprosessien resursoinnista kiinni.
Kaikki verkossa tapahtuva solvaaminen ja epäasiallinen käytös ei silti ole jatkossakaan rikollista. Siihen pitäisi kuitenkin puuttua muiden käyttäjien ja aivan erityisesti palvelua tarjoavien alustayhtiöiden toimesta, jos ne haluavat olla osa ratkaisua eivätkä osa ongelmaa.
Valitettavasti kaikki eivät ole tätä mieltä. Twitterin vastikään ostanut Elon Musk näyttäisi edustavan linjaa, jonka mukaan rajunkin häirinnän, solvaamisen ja vihanlietsonnan mahdollistaminen on osa sananvapautta. Sananvapaus on kiistatta keskeisen tärkeä arvo liberaalissa yhteiskunnassa, ja sitä on vaalittava tarkkaan. On kuitenkin paikallaan ymmärtää, että sitä rajoitetaan lainsäädännön tasolla käytännössä kaikissa vapaissa demokratioissakin perustelluista syistä, kuten ihmisten yksityisyyden ja turvallisuuden suojelemiseksi. Filosofi Karl Popperin jo vuonna 1945 muotoilema suvaitsevaisuusparadoksi olisikin hyvä nykyistä useamman näennäisen sananvapaussoturin sisäistää.
Kaupallisen yhtiön osalta vastuun ei tietenkään tarvitse tai pidä rajoittua lakiin. Sosiaalisen median alustojen olisi syytä kantaa vastuunsa tasa-arvoisen ja turvallisen yhteiskunnan rakentamisessa.
Digitaalisen väkivallan ja häirinnän muotoja ja määrää on joka tapauksessa seurattava, ja etsittävä keinoja kitkeä niitä. Digitaalisella väkivallalla ja verkkohäirinnällä kun on erittäin vakavia seurauksia. Stressin, ahdistuksen ja alenevan itsetunnon ohella moni lopettaa tai rajoittaa palveluiden käyttöään ja osallistumista. Sukupuolittuneen ja rakenteellisesti vinoutuneen häirinnän myötä tämä kaventaa yhteiskunnallista keskustelua vieläpä korostetusti. Se tietysti lienee monien häiriköiden tavoitteenakin. Tälle ei pidä alistua, vaan on puolustettava jokaisen oikeutta ja tilaa olla oma itsensä ja osallistua myös verkossa.
Digitaalinen väkivalta pitää ottaa tosissaan.
Atte Harjanne on vihreiden kansanedustaja.