Missä kulkee empatian raja?

Eläinten oikeudet ovat myös feministinen kysymys

Keitä ajattelemme, kun määritämme oikeudenmukaisuutta?

Kysymys kuulostaa yksinkertaiselta. Silti vastaus on muuttunut läpi historian. Oikeudenmukaisuuden piiri on vähitellen laajentunut: yhä useampi on saanut äänensä kuuluviin, yhä useampi on tunnustettu täysivaltaiseksi toimijaksi ja yhä useamman kärsimystä on opittu pitämään merkityksellisenä. Politiikassa tiedämme, ettei yksikään näistä muutoksista ole tapahtunut itsestään tai ilman ponnistelua. Ne ovat vaatineet rohkeutta kyseenalaistaa vallalla olleet käsitykset siitä, kenen elämä ja hyvinvointi ansaitsevat suojelua.

Tämä kysymys on ajankohtainen myös Vihreissä. Puolue julkaisee pian uuden eläinpoliittisen ohjelmansa linjaamaan tulevien vuosien eläinpolitiikkaa. Olen saanut olla mukana valmistelemassa ohjelmaa toisena työryhmän puheenjohtajista ja prosessin aikana olen palannut yhä uudelleen kysymykseen, joka on eläinpolitiikkaa suurempi: keitä oikeudenmukaisuutemme lopulta koskee?

Juuri siksi ajattelen, että eläinten oikeudet ovat myös feministinen kysymys.

Feminismi ei ole vain sukupuolten välisen tasa-arvon edistämistä. Se on tapa tarkastella yhteiskuntaa vallan, vastuun ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Se kysyy, ketkä jäävät päätöksenteon ulkopuolelle, ketä kuunnellaan ja ketä ei, kenen kehosta päätetään ja kenen kärsimys jää näkymättömäksi.

Kun katse suunnataan muihin eläimiin, nämä kysymykset ehkä piiloutuvat, mutta eivät katoa. Päinvastoin.

Miljardit eläimet elävät ihmisten rakentamissa järjestelmissä ilman mahdollisuutta vaikuttaa omaan elämäänsä. Niiden syntymä, lisääntyminen, elinolot ja kuolema määräytyvät lähes yksinomaan ihmisten tekemien päätösten perusteella. Ne ovat täysin riippuvaisia siitä, millaista valtaa me päätämme käyttää.

Tämä näkyy erityisen selvästi tuotannossa olevien eläinten kohdalla. Maidontuotanto perustuu siihen, että lehmä saatetaan toistuvasti tiineeksi, jotta se tuottaisi maitoa. Vasikka erotetaan emostaan pian syntymän jälkeen. Munantuotanto rakentuu kanojen lisääntymiskyvyn varaan, ja vuosikymmenten jalostus on muokannut eläinten kehoja palvelemaan tuotantoa niiden hyvinvoinnin kustannuksella.

Feminismi on pitkään tehnyt näkyväksi sen, ettei yksilön kehoa tule kohdella pelkkänä välineenä. Eläinten kohdalla sama kysymys jää kuitenkin usein esittämättä. En tarkoita, että ihmisten ja muiden eläinten kokemuksia pitäisi rinnastaa toisiinsa. Tarkoitan, että vallankäytön mekanismeja kannattaa tarkastella johdonmukaisesti myös silloin, kun niiden kohteena ovat eläimet.

Tällainen ajattelu ei ole vierasta Vihreille naisille. Järjestömme poliittisessa ohjelmassa eläinten asemaa käsitellään kunnianhimoisesti osana oikeudenmukaista ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa. Lähtökohta on tärkeä: vastuumme ei voi ulottua vain niihin, jotka pystyvät itse käyttämään poliittista ääntään.

Uuden eläinpoliittisen ohjelman julkaiseminen tarjoaa meille tilaisuuden tarkastella eläinpolitiikkaa tätäkin laajemmasta näkökulmasta. Eläinpolitiikka ei ole vain maatalouspolitiikkaa tai luonnonsuojelua. Se on arvopolitiikkaa. Se kertoo, miten ymmärrämme vastuumme suhteessa muihin tunteviin eläimiin ja millaisena näemme oikeudenmukaisen yhteiskunnan.

Ehkä kaikkein kiinnostavin kysymys ei lopulta olekaan, kuuluvatko eläinten oikeudet feminismin piiriin. Kiinnostavampi kysymys on, voiko feminismi olla johdonmukainen, jos se ei pysähdy pohtimaan myös ihmisen ja muiden eläinten välistä valtaa.

Uusi eläinpoliittinen ohjelma antaa Vihreille välineitä muuttaa tätä arvokeskustelua käytännön politiikaksi. Samalla sen julkaisu on hyvä hetki kysyä, mitä eläinten oikeuksien ottaminen vakavasti meiltä puolueena ja yhteiskuntana edellyttää. Eläinten aseman muuttaminen ei tapahdu vain yksittäisiä käytäntöjä korjaamalla, vaan myös haastamalla niitä oletuksia, joille suhteemme muihin eläimiin on rakentunut.

Lopulta kyse on kuitenkin vielä suuremmasta kysymyksestä.

Missä kulkee empatian raja? Kenen kärsimys lasketaan?

Nämä eivät ole vain eläinpoliittisia kysymyksiä. Ne ovat myös feministisiä kysymyksiä. Ne pakottavat meidät pohtimaan, kenet olemme valmiita pitämään moraalisen yhteisömme jäsenenä ja kuinka pitkälle olemme valmiita ulottamaan myötätuntomme.

Oikeudenmukaisuus ei ole koskaan ollut valmis. Se on aina laajentunut, kun olemme uskaltaneet nähdä yhä useamman elämän arvokkaana. Uskon, että eläinten kohdalla meillä on edessämme juuri tällainen hetki.

Saana-Maria Kailasto, Filosofian maisteri
Hallituksen varajäsen
Vihreät naiset
Puheenjohtaja
Helsingin Vihreät Naiset