Kun pohdit ihailemiasi ihmisiä, kuka tulee mieleesi ensimmäisenä? Itse mietin suuria rauhanrakentajia, kuten rauhannobelistia ja presidentti Martti Ahtisaarta. Hänen valoisa visionsa on, että kaikki konfliktit ovat ratkaistavissa.
Monet loistavat, tunnetut ja palkitut rauhanrakentajat ovat vanhempia miehiä. Harvemmin näemme ja ylistämme rauhanrakentajan roolissa nuoria tai naisia. Nuoret nähdään usein joko konfliktin uhreina tai konfliktin aiheuttajina, rikollisina. On totta, että nuoret ajautuvat usein näihin rooleihin. Nuorilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä muuten kuin ääriliikkeiden tai väkivallan kautta. Tämä ehkäisisi paitsi konflikteja, myös pakolaisuutta ja syrjäytymistä. Niin politiikassa, taloudessa kuin rauhanneuvotteluprosesseissakin jonkun ääni jää usein harmillisesti ulos. Kestävää rauhaa tai yhteiskuntaa ei kuitenkaan voida saavuttaa ilman kaikkia sukupolvia tai sukupuolia. Yhdenvertaisemmassa maailmassa Ahtisaaren visio olisi helpommin toteutettavissa.
Tänään maailmassa on historian suurin nuorten sukupolvi. Joka neljäs maailman yli seitsemästä miljardista ihmisestä on 10-24 -vuotias. Yhdeksän kymmenestä nuoresta asuu kehitysmaissa. Se on paljon. 60 prosenttia kehitysmaiden nuorista on vailla opiskelupaikkaa tai vakituista työtä. Yli 500 miljoonaa nuorta joutuu selviämään alle kahdella Yhdysvaltain dollarilla päivässä. Yli 600 miljoonaa nuorta elää maissa, joissa on aseellinen konflikti. Ympäri maailman lapset ja nuoret kärsivät heikosta toimeentulosta, rajoitetusta liikkumisesta ja ihmisoikeusrikkomuksista.
Jotta voimme ehkäistä maailman konflikteja, meidän kannattaa panostaa kaikkien koulutukseen ja ammattitaitoon. Siihen, että ihmisillä on ruokaa ja sananvapaus. Rauhantyöstä, koulutuksesta ja kehitysyhteistyöstä leikkaamisen sijaan meidän kannattaisi edistää niitä ja edesauttaa esimerkiksi mainittuja nuorten vaikuttamismahdollisuuksia globaalisti. Esimerkiksi lakiin kirjatut nuorisovaltuustot ovat hieno suomalainen erikoisuus, josta ei varmaan olisi haittaa muuallakaan.
Nuorten olosuhteet ovat hankalat esimerkiksi Eritreassa. Eritrea on Sudanin, Etiopian ja Djiboutin ympäröimä rannikkovaltio Afrikan sarvessa. Maassa ei ole vapaata lehdistöä tai demokratiaa, ja sama hallitsija on ollut vallassa vuodesta 1993 eli maan itsenäistymisestä lähtien.
Ihmisoikeustilanteesta kärsivät etenkin eritrealaiset nuoret. Eritreasta lähtee arviolta 60 000 pakolaista vuodessa: heitä on saman verran kuin Suomessa vuoden aikana peruskoulun aloittavia lapsia. YK:n väestöarvion mukaan Eritrean väkiluku on 5,2 miljoonaa. Suomi ja Eritrea aloittivat vuonna 2014 kahdenvälisen yhteistyön koulutuksen kehittämiseksi, ja yhteistyön tiimoilta vierailin itse maassa ja esimerkiksi Sawan sotilaskoulutuskeskuksen valmistujaisjuhlassa heinäkuussa 2016.
Sawa sijaitsee Eritrean erämaassa Gash-Barkan maakunnassa, lähellä Sudanin rajaa. Olosuhteet ovat ankarat. Lämpötila kohoaa keskipäivällä jopa viiteenkymmeneen asteeseen ja alueella on malariaa levittäviä hyttysiä, skorpioneja ja käärmeitä. Aurinko on armoton, hiekkaa ja teräviä vuoria on silmänkantamattomiin. Eritrealaiset nuoret joutuvat Sawaan osana pakollista kansalaispalvelusjärjestelmää. Sotilaskoulutuksen ja loppukokeiden jälkeen nuoret joko pääsevät jatkamaan opiskelua muualle, tai joutuvat jatkamaan kansalaispalvelustaan valtion tehtävissä esimerkiksi pankissa tai armeijassa. Osa jää työskentelemään Sawaan koko loppuelämäkseen. Muutaman Sawan leirillä vietetyn päivän aikana tapasimme esimerkiksi sotilaita, jotka ovat olleet siellä vuodesta 1999 lähtien. Kansalaispalvelus on yksi suurimmista Eritrean ihmisoikeusongelmista, ja syy monien pakenemiseen maasta.
Eritreassa tapasimme poikkeuksellisia nuoria: älykkäitä feministejä ja valtavan innovatiivisia opiskelijoita, joilla ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia viedä keksintöjään käytäntöön. Tiedonjanoisia kansalaisaktiiveja, jotka eivät kuule, mitä muualla maailmassa tapahtuu, koska pääsy internetiin ja tietoon on rajoitettu. Eritrealaisilla nuorilla on kova tarve ja tahto käydä dialogia ulkomaailman kanssa ja saada kansainvälistä tukea. Yhteistyön tekeminen Eritrean kaltaisen maan kanssa on hankalaa – paikallisia nuoria ei silti voi rangaista hallituksen teoista.
Kuulin hiljattain kiinnostavan vertauksen perheväkivallasta ja konflikteista. Molemmissa kolmannen osapuolen läsnäolo yleensä ehkäisee väkivaltaa ja helpottaa tilanteita. Eritreassa YK:n työntekijä totesi järjestödelegaatiollemme matkan aikana: ”Teille on tarjoutunut ikkuna, josta tulla sisään. Se pitää käyttää ja tehdä siitä ovi.”
Paitsi, että toivon nuorille aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa ja elää onnellista arkea, toivon myös tukea ja ymmärrystä toisille. Toivon että voimme valaa uskoa ja unelmia. Toivon, että nuoret voivat olla solidaarisia toisiaan kohtaan, keskustella ja tehdä yhteistyötä yli maiden ja kulttuurien rajojen. Siten voimme luoda huomisen nuorille paremman maailman, kuin mihin nykyinen nuorten sukupolvi on syntynyt.
Kirjoittaja on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu sekä kansanedustaja Pekka Haaviston avustaja, joka on työskennellyt aikaisemmin rauhanvälityksen parissa esimerkiksi CMI:llä.
Johanna Sydänmaa