Muistan teininä, kuinka äitini aina patisti meitä lapsia äänestämään vaaleissa naista niin kauan kuin naisia olisi eduskunnassa enemmistö. Vei kuitenkin […]
Vihreät naiset vaatii, että vihapuhe tuomitaan kaikkien päättäjien toimesta aktiivisesti ja selväsanaisesti kuntavaalikeväänä. Vihapuhe vähentää tutkitusti kohteidensa halua osallistua politiikkaan. Näin sillä on suora vaikutus siihen, ketkä uskaltavat osallistua julkiseen keskusteluun ja demokraattiseen päätöksentekoon.
Tänään on juhlapäivä, kun Kymenlaakson Vihreät Naiset täyttää 10 vuotta. On kunniatehtävä saada toimia hallituksen puheenjohtajana juuri tänä vuonna. Ei
Tiedote 26.11.2020 Vihreiden Naisten järjestö- ja viestintäsuunnittelijana aloittaa 2.12.2020 valtiotieteiden maisteri Aiski Ryökäs. Ryökäs siirtyy Vihreisiin Naisiin Helsinki Pride -yhteisöstä,
Vihreät Naiset julkisti tänään 14.11. tavoitteensa, joilla yhdistys lähtee edistämään feminististä politiikkaa Suomen jokaisessa kunnassa. Vihreät on tällä hallituskaudella edistänyt
Hyvät kuulijat, On kulunut 25 vuotta siitä, kun silloinen Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen Hillary Clinton totesi puheessaan Pekingin konferenssissa kuuluisan lauseen:
Vihreät Naiset ry on Vihreän liiton naisjärjestö. Yhdistyksen tarkoituksena on luoda yhteyksiä vihreästi ajattelevien naisten välille sekä edistää ja rohkaista
Syyskokous valitsee 14.11. Vihreiden Naisten hallitukseen kolme varsinaista jäsentä ja viisi varajäsentä erovuoroisten tilalle. Kaikki erovuoroiset voivat sääntöjen mukaan asettua
Vihreät Naiset ry:n syyskokous järjestetään lauantaina 14.11. klo 11.00 alkaen.Koronaviruksen takia kokous järjestetään etäyhteyksien välityksellä. Kokouksen alussa kuulemme tervehdyksen puheenjohtaja
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Olen Helsingin Vihreiden 3. varavaltuutettu, kulttuuri- ja kirjastojaoston vpj ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varajäsen. Puheenjohdan Mäkelänrinteen uintikeskuksen hallitusta. Ammatiltani opinto-ohjaaja toisella asteella, koulutukseni on liikuntatieteiden maisteri. Olen sitoutunut edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia, opetuksen ja varhaiskasvatuksen resursseja, mielenterveyspalvelujen saatavuutta, kulttuuri- ja liikuntapalvelujen monipuolista tarjontaa sekä lähiluonnon sekä merellisen Helsingin kehittämistä. Minulle on tärkeää, että kaupunki pitää huolta peruspalveluistaan, työntekijöidensä jaksamisesta sekä syrjäytymisen ehkäisystä.