Väkivalta on kaikissa muodossaan tuomittavaa ja rikollista toimintaa. Naisiin kohdistuva väkivalta on tällä hetkellä yhteiskuntamme laajin ihmisoikeusloukkaus. Riski joutua surmatuksi väkivaltaisessa parisuhteessa on erityisen suuri erotilanteissa. Tilastojen mukaan parisuhdevainoajat ovat yleisin vainoajaryhmä. Tässä ryhmässä entisten puolisoiden väkivaltaisuus korostuu. Kuluneen 15 vuoden aikana joka kolmas lähisuhdeväkivallan surma on tapahtunut suhteen päättymisvaiheessa. Lähisuhdeväkivalta koskettaa kuitenkin koko perhettä – ei vain stereotyyppisesti väkivallan uhriksi joutuvaa naista. Väkivallan teon uhri on haavoittuvassa asemassa ja vahinko on äärimmillään, kun väkivaltatilanteissa on mukana lapset. Vainon ja väkivallan tilanteissa lapsi voi joutua vanhempien väliseen konfliktitilanteiseen. Seurauksena voi olla ikuiset arvet tulevaisuuteen.
Suomi on sitoutunut Istanbulin sopimukseen. Istanbulin sopimuksen artikla 31:n mukaan huoltajuuspäätöksissä on toimittava niin, ettei huoltajuus- tai tapaamisoikeussopimus vaaranna väkivallan uhriksi joutuneen naisen, naisen perheen tai yhteisten lasten turvallisuutta. Yhteiskuntamme tehtävä on ottaa kantaa vaikeisiin asioihin ja kipukohtiin. Jokainen ihminen on oikeutettu turvallisuuteen ja turvalliseen elämään. Herää kysymys ja huoli; onko turvallisuus taattu kaikille – erityisesti lapsille?
Ongelmallista on se, että eron jälkeisen vainon ja väkivallan tilanteissa lapsen oikeutta ei aina voida suojata. Mm. lastenvalvojien työkäytännöissä on edelleen paljon haasteita väkivallan ja vainon tunnistamisessa. Esimerkiksi eron jälkeinen väkivalta ja vaino jäävät hyvin usein tunnistamatta: vanhemman väkivaltaista käytöstä ei huomioida ja tilanteet erheellisesti tulkitaan pitkittyneeksi huoltajuusriidaksi. Lapsen osallisuutta ei tueta riittävästi huoltajuuspäätöksiin liittyvissä prosesseissa. Erotilanteissa usein lasta ei kuulla ja sekä lapsen että vanhemman pelko väkivaltaa käyttävää vanhempaa kohtaan saattaa viranomaisilta jäädä näkemättä. Lapsella on oikeus molempiin vanhempiinsa, mutta kun väkivalta ja vaino ovat kuvioissa mukana on erittäin vahingollista ylläpitää lapsen tapaamista väkivaltaiseen vanhempaan. Lopputulos on se, että lapsi joutuu turvattomiin tilanteisiin vastoin omaa tahtoaan. Vanhemman väkivaltainen käytös aiheuttaa lapselle voimakasta pelkoa, ristiriitaisia tunteita ja heidän arkeaan varjostavaa turvattomuutta. Lapset saattavat myös elää tappavan uhan alla. Käytännön työssä lapsen aidon mielipiteen arviointi jää viranomaisilta toteuttamatta.
Lisäksi haasteita on esimerkiksi lastenvalvojien ja lastensuojelutyön välisessä viestinnässä. On äärimmäisen tärkeää, että yhteistyö eri viranomaistahojen välillä toimii saumattomasti. Näin voidaan helpottaa väkivallan riskin sekä väkivallan olemassaolon tunnistamista, ja päätöksen teossa huomioida lapsen sekä väkivallan uhriksi joutuneen vanhemman etu ja turvallisuus. Haasteena on myös se, että lähisuhdeväkivaltaa kokenut osapuoli voi joutua pakotetuksi sovitteluun. Sovittelun käyttöä lähisuhdeväkivaltarikoksissa ei tule hyväksyä. Tapaamissopimuksia ei tule pitää itsestäänselvyytenä vaan ennen sopimusta tulee huomioida osapuolten sekä lasten kokonaistilanne esimerkiksi tekemällä riskien arviointi. On olennaista vahvistaa etenkin lastenvalvojien osaamista väkivallan ja vainon tunnistamisessa koulutukseen resursoimalla sekä vahvistamalla lastenvalvojien sekä lastensuojelutyön yhteistyötä. Pelkästään sitoutuminen Istanbulin sopimukseen ei ole riittävää vaan tarvitaan inhimillisiin lähtökohtiin perustavia toimintoja. Vainoon ja väkivaltaan liittyvä mielivaltaisuus ja kohtuuttomuus on tultava näkyvämmäksi ja yhteiskunnalliseen tietoisuuteen. Edellytän päättäjiltämme rakentavia ja kestäviä toimenpiteitä, jotta Istanbulin sopimuksen vaatimukset täyttyvät. Lasten huolto- ja tapaamisoikeuteen koskeva lainsäädäntö on sovellettava Istanbulin sopimuksen edellytysten mukaisesti.
Eva Tawasoli
Kirjoittaja on terveydenhoitaja, varavaltuutettu sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsen Vantaalta. Tawasoli aloittaa Vihreiden Naisten hallituksessa tammikuussa 2018.
Johanna Sydänmaa