Väistyneen hallituksen leikkaukset koulutuksen kaikilta tasoilta on nostanut koulutuksen yhdeksi tämän vaalien isoista kysymyksistä. Opiskelijat ovat jo pidemmän aikaa voineet aina vain huonommin. YTHS:n viimeisimmän opiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan merkittävä osa opiskelijoista kärsii stressistä ja yhä useampi on riskissä uupua opiskelujen ja muun elämän tasapainottelun alla.
Yksi merkittävä tekijä tähän on opiskelijoiden huono taloudellinen asema. Tukikuukausien määrää on vähennetty ja opintotukea on muutettu aina vain lainapainotteisemmaksi, mikä iskee kaikkein pahiten niihin, jotka jo muutenkin ovat kovilla opintojensa kanssa. Täysipäiväinen opiskelu vastaa työtä jo itsessään. Jos rinnalla yrittää tehdä osa-aika työtä usein, joko opiskelu tai muu elämän osa-alue kärsii. Esimerkiksi mielenterveyden ongelmat ovat nousussa ja terapiatakuun saaminen tulevalla hallituskaudella on todella tärkeää myös opiskelijoiden kannalta.
Opiskelija yltää esimerkiksi työttömyysturvan ja toimeentulotuen kanssa samalle tasolle opiskelija yltää vain, jos hän ottaa myös lainaa, mitä ilman hän ei ole edes oikeutettu toimeentulotukeen ennen kuin on käyttänyt kaikki tukikuukautensa. Toimeentulotuella opiskelu taas tuo mukanaan koko liudan omia ongelmiaan.
Tästä muodostuu noidankehä, jossa opiskelijan täytyy koko ajan tasapainotella tukien, mahdollisen työssäkäynnin ja kokopäiväisen opiskelun välillä, jotta hän pystyy valmistumaan vaaditussa ajassa. Ei siis ihmekään, että valmistumiset venyvät ja opiskelijoiden mielenterveys on koetuksella, sillä usein kaikki aika ja energia menee ihan vain jokapäiväisen elämän ylläpitoon. Seuraavan hallituksen onkin korkea aika luottaa opiskelijoihin ja antaa heille aito mahdollisuus opiskella itsestään tulevaisuuden osaajia, ilman että heidän tarvitsee pihistää omasta terveydestään sen eteen. Tulevaisuuden osaajat ovat meidän Suomen taloudellisen kilpailukyvyn kannalta avainasemassa.
Kuinka sinä eläisit 250 eurolla kuussa?

Eveliina Eronen
Kirjoittaja on eduskuntavaaliehdokas Savo-Karjalan piiristä