[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”3.22″][et_pb_row _builder_version=”3.25″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.25″ custom_padding=”|||” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”3.27.4″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”]
Kukaan ei synny rasistiksi. Kyseessä on käyttäytymismalli, joka opitaan. Me aikuiset kasvatamme lapset joko kohtelemaan kaikkia ihmisiä kunnioituksella tai sitten opetamme lapsille, että viha ja julmuus ovat oikein. Jos maailmaan suhtautuu ensisijaisesti jaottelemalla ihmiset meihin ja heihin, sulkee silmänsä todellisuudelta.
Rasismi satuttaa ja se jättää arpia.
Minä muistan jokaisen kerran, kun minua on haukuttu ne*keriksi koulussa. Muista jokaisen ihmisen, joka on sen minulle sanonut. Muistan sen tunteen, kun olin sallinut itseni rentoutua ja kuvittelin, että olen ystävien seurassa. Muistan sen tunteen, kun maailma romahtaa ympäriltä ja minulle osoitetaan, että minä olen väärin. Kun kuvittelin, että minut nähdään yhtenä kavereista – ihan samanlaisena kuin kaikki muut. Kun en olekaan yksi kavereista, vain minä en kelpaa.
Mustilla ja ruskeilla lapsilla ja nuorilla on samat toiveet ja murheet kuin kaikilla muillakin lapsilla. Näillä lapsilla on aivan sama oikeus oppia kuin kaikilla muillakin lapsilla. Minä toivon, että yksikään lapsi tai nuori joudu pelkäämään, että häntä kiusataan tai syrjitään ihonvärin takia.
Ihminen ei syntyessään ole rasisti.
Rasismin typeryys tulee esille siinä, että se ehkäisee ihmisiä tavoittelemasta omaa parastaan ja osallistumaan näin yhteiskunnan eri osapuolten kehittämiseen. Se, että sallimme rasismin olemassaolon omissa instituutioissamme, on kuin vapaaehtoisesti katkaisimme itseltämme raajoja, jotta emme pystyisi juoksemaan yhtä nopeasti.
Suomi tarvitsee menestyäkseen sen, että jokainen meistä uskaltaa osallistua. Jatkuva rasismi saa aikaan sen, että ihminen lakkaa yrittämästä ja se on vaarallista. Siihen meillä ei ole varaa. Me voimme päättää yhteiskuntana kieltäytyä siitä, että annamme rasismin rajoittaa ihmisten potentiaalia.
Hiljainen hyväksyntä ja toimimattomuus ei ole antirasismia. Minä muistan edelleen ne, jotka olivat hiljaa. Niitä kutsun ystävikseni, jotka toimivat. Jotka puuttuivat, ja tukivat.
Ensimmäinen kouluviikko loman jälkeen jännittää ja innostaa. Me voimme kuitenkin aikuisina vaikuttaa siihen, onko koulu turvallinen paikka jokaiselle oppia ja olla oma itsensä.
Haluan kannustaa kaikki niitä, jotka toimivat koulutuksen, kasvatuksen tai politiikan parissa tarkistamaan seuraavat asiat:
Onko sinun kuntasi opettajia ja kasvattajia koulutettu puutumaan rasismiin?
Onko kouluissa selkeä suunnitelma siitä, miten rasismia torjutaan?
Voisiko koulussa vierailla joku järjestökentän kouluttaja?
Minkälaista materiaalia opetuksessa käytetään?
Kirjoittaja on Helsingin kaupunginvaltuutettu ja Vihreiden naisten hallituksen jäsen.
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]
Johanna Sydänmaa