Heidi Hautala: Naisten oikeudet vastatuulessa

Järjestelmällinen, naisten oikeuksia polkeva Anti-Choice -liike kasvattaa voimiaan. Liikehdinnässä ei ole kyse vain abortin vastustamisesta, vaan jostain paljon laajemmasta. Siinä on kyse taantumuksellisten arvojen paluusta. Samat liikkeet vastustavat esimerkiksi feminismiä, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia, ehkäisyvalistusta ja seksuaalikasvatusta.

Viime viikolla Euroopan parlamentissa järjestetty taantumuksellisten liikkeiden niin kutsuttu ”huippukokous” on hyvä esimerkki siitä, että naisen kehoa käytetään edelleen poliittisena pelikenttänä. On tyrmistyttävää, että llainen tilaisuus pidettiin eurooppalaisen demokratian tyyssijassa.

Seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien merkitys tasa-arvoisen yhteiskunnan edellytyksenä on ollut kiistaton. Vuosikymmenien tasaisen edistyksen jälkeen seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien vastainen liikehdintä on viime vuosina saanut kasvavaa kannatusta, niin Euroopassa kuin globaalilla tasolla. Presidentti Trump allekirjoitti ensi töikseenglobaalin kuritusotteen. Tämä Global Gag rule kieltää rahoituksen kaikilta sellaisilta Yhdysvaltojen ulkopuoliselta organisaatioilta, jotka antavat edes osana seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita aborttiin liittyvää neuvontaa.

Viime vuosina on näyttömölle nossut myös muun muassa Venäjän, Keski-Aasian ja Afrikan konservatiivisten valtioiden yhteenliittymä, jonka tavoitteena on vesittää kansainvälisten ihmisoikeussopimusten keskiössä oleva konsensus tasa-arvosta sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien kunnioittamisesta. Trumpin presidenttikauden myötä tullaankin näkemään yhden merkittävimmän kehitysrahoittajan aktiivisesti vastustavan naisten oikeuksia YK-foorumeilla.

USA:n rahoittamat perhesuunnitteluohjelmat ovat ehkäisseet lapsi- ja äitikuolleisuutta, ei-toivottuja raskauksia, lapsiavioliittoja sekä perheväkivaltaa ja edistäneet ehkäisyn saatavuutta. Nyt EU:n on entistäkin tärkeämpää pitää tiukasti kiinni sitoumuksistaan naisten ja tyttöjen oikeuksien edistämisestä sekä osoittaa vahvaa johtajuutta seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien puolustajana maailmanlaajuisesti.

Onneksi löytyy myös vastavoimia. Vastaiskuna Trumpille Hollanti pani alulle loistavan She Decides -aloitteen, jonka turvin tullaan rahoittamaan seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin liittyvää työtä ympäri maailmaa. Aloite on vahva kannanotto naisten oikeuksien puolesta. Olen iloinen, että myös Suomi on luvannut tukea sitä 20 miljoonalla eurolla.

Vastuullisten toimijoiden on korotettava ääntään poliittisessa keskustelussa. Naisten oikeuksien saralla tehdyt saavutukset eivät ole itsestäänselvyys. Niiden puolustamista ei pidä unohtaa nyt, kun vastustajat kokoavat rivejään. Avainasemassa on yhteistyökumppanien löytäminen koko poliittiselta kentältä ja yhteisen viestin määrittäminen naisten oikeuksien edistämiseksi. Jokaisella naisella on oikeus päättää omasta kehostaan. Valinnanvapaus ei vielä toteudu läheskään kaikkialla, vaan sen eteen on tehtävä väsymättä töitä.

 

Heidi Hautala

Kirjoittaja on Vihreä feministi ja europarlamentaarikko

Heidin teettämä selvitys aiheesta: Opposition to sexual and reproductive rights in Europe

Scroll to Top