
Kesä tuo paljon kaivatun mahdollisuuden hengähtää poikkeuksellisen rankan korona-kevään jälkeen. Säät ovat jo näin kesän alussa lämmenneet helteen puolelle ympäri Suomen, ja moni on ottanut ilolla vastaan mahdollisuuden nähdä ystäviä, urheilla ja viettää aikaa ulkona korona-turvallisesti.
Samalla kesä on monelle vaikeaa aikaa. Miltä tuntuisi odottaa koko pitkä talvi maauimalan aukeamista ja huomata sitten pettymyksekseen, että uimala ei ole edelleenkään esteetön ja että pukutilat on edelleen jaettu jyrkästi miehille ja naisille? Millaista on joutua valitsemaan tukalien, peittävien vaatteiden ja vähintään yhtä tukalien, omaan kehoon kohdistuvien kommenttien ja katseiden välillä?
Kenenkään sukupuoli, vamma, arpi, ihosairaus tai asu ei ole kutsu pitkille katseille tai ikäville kommenteille. Julkiset tilat on syytä suunnitella niin, että ne ovat kaikille saavutettavia ja turvallisia. Jokainen ansaitsee viettää kesää ilman pelkoa häirinnästä, syrjinnästä tai ulkopuolelle sysäämisestä. Jos nämä haasteet eivät ole itselle tuttuja, on hyvä asettua hetkeksi toisen asemaan ja miettiä miltä tuntuisi elää yhteiskunnan normeista poikkeavassa kehossa. Miltä tuntuisi törmätä jatkuvasti jyrkkiin rappusiin, pitkiin tuijotuksiin ja ilkeisiin sanoihin?
On syytä muistaa aina, että vika ei ole kenenkään kehossa. Vika on jyrkissä rappusissa, vanhanaikaisesti suunnitelluissa pukutiloissa ja syrjivissä asenteissa – toisinaan ehkä myös ajattelemattomuudessa. Kesän parhaiden paikkojen tulee olla esteettömiä, turvallisia ja yhdenvertaisesti kaikkien käytössä, oli kyse sitten uimarannasta, maauimalasta, puistosta tai terassista, sillä kesän riemu kuuluu jokaiselle.
Iiris Suomela, kansanedustaja
Kuva: Anna Autio