Kielitaito on kaiken oppimisen perusta. Ilman riittävää kielellistä osaamista, koulunkäynnistä tulee selviytymistä, ei oppimista. Siksi perusopetukseen valmistavan opetuksen merkitys on ratkaiseva niille lapsille, joiden suomen tai ruotsin kielen taidot eivät vielä riitä opetuksen seuraamiseen.
Petteri Orpon hallitus on uudistamassa valmistavaa opetusta niin, että se voisi jatkossa olla tarpeen mukaan yhden vuoden sijaan kahden vuoden mittainen. Tämä on tervetullut ja kauan odotettu uudistus, jota olen itsekin esittänyt jo vuonna 2021 tekemässäni lakialoitteessa. On tärkeää, että lapsilla on riittävästi aikaa oppia kieltä ja saada riittävän hyvät valmiudet siirtyä perusopetukseen.
Hallituksen esityksessä on kuitenkin vakava puute. Valmistava opetus rajataan vain Suomeen lapsena muuttaneille, mikä sulkisi ulkopuolelle Suomessa syntyneitä maahanmuuttajataustaisia lapsia, joilla kielitaito ei syystä tai toisesta ole kehittynyt riittävästi. Tämä rajaus on tarpeeton ja haitallinen. On tietenkin tärkeää panostaa myös vieraskielisten perheiden lasten osallistumiseen varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen, mutta aina kielitaito ei ole koulun alkuun mennessä riittävän vahva. Yksilölliset tarpeet pitäisi huomioida.
Kun lainsäädäntö kohtelee lapsia eri tavoin syntymäpaikan perusteella ilman hyväksyttävää ja lapsen etuun perustuvaa syytä, kyse on rakenteellisesta syrjinnästä. Yhdenvertaisuuden edistäminen on kuntien lakisääteinen tehtävä, eikä valtion tulisi säätää lakeja, jotka ohjaavat kuntia toimimaan tätä velvoitetta vastaan.
YK:n lasten oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen etu on asetettava ensisijaiseksi kaikissa lapsia koskevissa päätöksissä. Hallituksen esityksessä ei kuitenkaan ole arvioitu, miten rajaus vaikuttaa lasten oikeuksien toteutumiseen tai lapsen etuun käytännössä. Lapsivaikutusten arviointi olisi tärkeää toteuttaa lakiesityksissä, jotka koskevat suoraan lasten koulutusta ja tulevaisuutta.
On monia tilanteita, joissa lapsi on syntynyt Suomessa, mutta ei ole tosiasiallisesti kasvanut suomen- tai ruotsinkielisessä ympäristössä. Perhe on voinut muuttaa lapsen syntymän jälkeen ulkomaille, tai arjessa käytetty kieli on ollut jokin muu kuin kotimaiset kielet. Näiden lasten sulkeminen ulos valmistavasta opetuksesta vaikeuttaa heidän koulupolkuaan ja oppimistaan sekä synnyttää sitä kautta myöhemmin monia ongelmia, jotka tuottavat myös yhteiskunnallisia kustannuksia.
Kyse ei ole määrällisesti suuresta lapsiryhmästä, joten rajauksella ei saavuteta myöskään merkittäviä säästöjä. Sen sijaan se heikentää lasten yhdenvertaisuutta. Useat asiantuntijatahot ovatkin kritisoineet esitystä. Lapsiasiavaltuutettu katsoo rajauksen loukkaavan lasten oikeutta opetukseen ja yhdenvertaiseen kohteluun sekä olevan inhimillisesti kyseenalainen. Myös Mannerheimin Lastensuojeluliitto on painottanut, että näiden lasten riittävä tuki on turvattava joko valmistavan opetuksen tai muiden tukimuotojen kautta.
Julkisessa keskustelussa rajauksia on perusteltu sillä, että vastuu kielen oppimisesta kuuluu perheille. Tämä ajattelu sivuuttaa perusopetuksen arjen todellisuuden. Koulu ei voi toteuttaa kasvatuksellista ja opetuksellista tehtäväänsä, jos lapsella ei ole riittäviä kielellisiä valmiuksia opetuksen seuraamiseen. Yhteisen kielen puuttuessa kärsii lapsen lisäksi myös opettajan työ ja koko luokkayhteisö.
Meillä ei ole varaa jakaa lapsia lokeroihin syntymäpaikan perusteella, vaan kaikissa kasvatusta ja koulutusta koskevissa päätöksissä lasten etu on asetettava etusijalle. Kielitaito ei kysy syntymämaata, eikä sen pitäisi määrittää myöskään lapsen oikeutta saada tukea oppimiseen.
Inka Hopsu
Kansanedustaja
Puheenjohtaja
Vihreät naiset
Johanna Sydänmaa