Palkatonta vapaaehtoisuutta vastuullisuuden ja laadun kustannuksella
Nykyisen talouskriisin aikana on säästetty leikkaamalla ammattilaispalveluja. Toivotaan, että ammattityön tekisi vapaaehtoinen henkilö tai taho. Tämä toiveajattelu on kytköksissä uusliberalistiseen talousajatteluun, jossa yksilön uskotaan olevan oman onnensa seppä. Henkilöiden, jotka ovat vajaatyökykyisiä esim. vammaisuuteen liittyen tai muuten sosiaalisesti heikommassa asemassa, on erityisen vaikeaa puolustaa itseään heikennyksiltä. Yhteiskunnalta saadun tuen vastineeksi vaaditaan työtä, vaikka sitten vapaaehtoista.
Työmarkkinoiden epävakaistuminen on jo pidemmän aikaa nakertanut perinteistä palkkatyöyhteiskuntaa. Kehitys on näkynyt ammattityön arvostamisen vähenemisenä ja vapaaehtoisten ammattimaisena rekrytoimisena. Viime vuosikymmeninä tuloerot ovat kasvaneet ja monia työvoimavaltaisia aloja on ajettu alas mm. verkkoistumisen varjolla. Nykyisin jokainen hoitaa pankkiasiansa itse. Kirjailijat, taiteilijat ja jopa opettajat tuottavat ilmaisia sisältöjä verkkoon vapaaehtoisesti tai tahtomattaan, toivoen, että vielä jonain päivänä niistä saisi taloudellistakin hyötyä. Mikään ei näitä ”verkkopeltojen uudisviljelijöitä” suojele kun ilmaistyön hedelmät kaapataan parempiin suihin. Verkon ilmaispalveluista, joiden tekijyys on hämärtynyt, tarjotaan mm. vaihtoehtoa hoivalle ja ratkaisua yksinäisyyteen. Sieltä löytyy jopa itsehoito-ohjeet väliaikaisen paikan laittamiseksi reikäiseen hampaaseen.
Erilaisten työntekijäryhmien ammattitaitoa ja koulutusta ohitetaan jatkuvasti. Palkaksi työntekijälle luvataan aineettomia hyödykkeitä, usein pelkkää mielihyvää tai työyhteisö, johon voi kokea kuuluvansa. Tällainen työsuhde tuottaa väistämättä kyseenalaista vallankäyttöä työn teettäjän ja tekijän välille. Esimerkiksi kehitysvammaiset tekevät monissa yhdistyksissä tai laitoksissa työtä lähes olemattomalla korvauksella. Ansiot eivät välttämättä riitä edes työntekijälle järjestettyyn maksulliseen lounasateriaan.
Vakituisessa työsuhteessa olevaakin painostetaan vapaaehtoisuuteen, vaikka vapaaehtoistyön rakenteelliset ongelmat on jo ajat sitten todettu. Vaikka harrastaja olisi täysin ammattilaisen veroinen, hän tekee käytännössä mitä huvittaa ja milloin huvittaa sitoutumatta työelämän pelisääntöihin ja vastuuseen työstä. Eikä hänen pidäkään sitoutua. Juridisesti häneltä ei voi edellyttää samaa kuin palkkasuhteessa olevalta.
Vapaaehtoinen työntekijä on hyvä renki, mutta huono isäntä. Työn vapaaehtoistaminen on lyhytnäköistä ja se lisää mielivaltaista toimintaa seurauksia ajattelematta. Valelääkärit ja helppoheikit ovat jo todellisuutta. Palkkatyön ja koulutuksen mukanaan tuoman arvostuksen ohennuttua sekä työn tekemisen vastuullisuus että laatu ovat kärsineet ja samalla yhteiskunnallinen turvattomuus lisääntynyt.
Tehdystä työstä on maksettava palkka!
Kymenlaakson Vihreät Naiset
Tiina Rosberg, pj
Lisätietoja:
040 730 7915