Olen 37-vuotias, vihreä ja turkulainen. Kahdesta viimeksimainitusta olen ylpeä.
Lähdin politiikkaan, koska toisenlainen maailma on mahdollinen. Valitsin puolueekseni vihreät, koska uskomme, että asioita voi ja niitä pitää muuttaa. Maailma ei ole valmis. Meillä on vähän aikaa ja paljon työtä.
Olen rakentanut puolueemme organisaatiota seitsemän vuotta. Kesäkuun alussa vuonna 2004 tulin töihin puoluetoimistolle, ensin järjestösihteeriksi, sitten järjestöpäälliköksi.
Olen vastannut koulutuksesta, tuesta, neuvonnasta, organisaation kehittämisestä sekä uusien palvelujen rakentamisesta. Olen toiminut enimmillään 15 vihreän työntekijän esimiehenä. Olen nähnyt miten erilaista ja erilaisissa olosuhteissa tapahtuvaa vihreä toiminta eri puolilla maata on. Olen nähnyt, miten lukuisilla paikkakunnilla ainoat yksi tai kaksi aktiivia hautautuvat työn alle. Olen halunnut aina uskoa, että kaikkialla voimme menestyä ja mennä eteenpäin.
Viimeisen reilun vuoden olen tehnyt työtä päivänpolitiikan etulinjassa.
Vajaan vuoden työskentelin vihreän ministeriryhmän erityisavustajana. Olen koordinoinut hallituspolitiikkamme sisältöjä, vetänyt vihreän hallitusryhmän viikottaisia rutiineja ja johtanut ministeriemme erityisavustajien tiimiä. Talouspolitiikka, verotus, Euroopan kriisi, kuntien tulevaisuus ja sumun peitossa oleva sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistaminen ovat täyttäneet päiväni.
Viime lokakuusta alkaen olen ollut ympäristöpolitiikkamme keskiössä ympäristöministerin erityisavustajana. Olen todistanut paikan päällä Talvivaaran vuotoa ja kainuulaisten ihmisten oikeutettua raivoa. Olen ollut Dohan ilmastokokouksessa ja nähnyt, miten toivo nopeasta läpimurrosta hautautuu kansainvälisen neuvotteluprosessin juoksuhiekkaan.
Silti en ole luopunut toivosta: muutos on mahdollinen. Ilmaston kohtalokas lämpeneminen on pysäytettävissä. Eriarvoistuminen ei ole luonnonlaki. Rahan valta on palautettavissa demokraattiseen kontrolliin. Hyvinvointivaltio on jälleenrakennettavissa. Eurooppa voidaan pelastaa. Sen eteen pitää vain tehdä töitä.
Tulin mukaan puolueeseen ehdokkaan eduskuntavaalikampanjan vetäjänä vuonna 2002. Jäin sille tielle. Olen perustanut ja puheenjohtanut vihreitä järjestöjä, ollut hallituksessa niin paikallisella kuin piiritasollakin sekä valtakunnallisessa yhdistyksessä. Keväällä 2004 tulin palkatuksi puoluetoimistolle hoitamaan koko puolueen järjestöasioita.
Olen kokenut vaalivoiton riemun ja tappion katkeruuden. Olen toiminut ehdokkaan vaalipäällikkönä eduskunta- ja eurovaaleissa, tehnyt kunnallisvaaleja niin itse ehdokkaana kuin toisten tukijanakin. Olen osallistunut puolueen vaalityön suunnitteluun vuodesta 2004 lähtien ja nähnyt niin sen, mikä on onnistunut ja mistä kannattaa pitää kiinni, kuin sen, mitä emme kaipaa ja missä meidän on opittava tekemään toisin, paremmin.
En usko ihmelääkkeisiin enkä temppuratkaisuihin. Uskon sitkeään, kärsivälliseen työhön. Uskon siihen että maailmaa muutetaan pala kerrallaan. Se vaatii työtä, vaivaa, kestävyyttä ja uskoa päämäärään – siihen ajatukseen paremmasta maailmasta, jonka vuoksi uurastus kannattaa.
Rakastan tätä liikettä. Uskon siihen visioon, jota varten työtä teemme. Haluan viedä tätä puoluetta eteenpäin sen puoluesihteerinä.
Puoluesihteeriehdokas Lasse Miettinen vastaa Vihreiden Naisten tasa-arvokysymyksiin
1) Mitä sinun mielestäsi tarkoittaa feministinen politiikka? Tuleeko puoluesihteerin edistää sitä: jos ei niin miksei ja jos kyllä niin miten?
Minulle feministinen politiikka tarkoittaa uskallusta nähdä, että sukupuoleen perustuvat roolit, rakenteet, odotukset ja kahleet ovat itsemme luomia, historiallisia, kenties poikkeuksellisen syvässä olevia, mutta kulttuurin eikä luonnon tuottamia – ja siten rikottavissa ja muutettavissa. Ja ennen kaikkea feministinen politiikka tarkoittaa uskallusta toimia tältä pohjalta: murtaa kahlitsevat, sortavat ja alaspainavat rakenteet, jotka sukupuolen vuoksi tai sukupuolittuneella
tavalla estävät ihmisiä olemasta onnellisia ja voimasta hyvin, alistavat ihmiset sukupuoleen perustuvalle vallankäytölle ja vääryydelle.
Tätä alaspainavaa sukupuolijärjestelmää voi perustellusti kutsua patriarkaatiksi, jonka purkamiseen feministinen politiikka tähtää. Edesmennyt vihreä vaikuttaja Tapani Hietaniemi huomautti kerran, että tässä työssä on mahdollista löytää laaja joukko liittolaisia: patriarkaalinen sukupuolijärjestelmä on läpi vuosisatojen alistanut naisia, mutta siinä sivussa latistanut ja syrjäyttänyt myös esimerkiksi
suuren joukon kaikkia niitä miehiä, jotka eivät ole sopineet ahtaaseen patriarkaalisen miehen muottiin – vaikkapa ei-militaristisia miehiä, homoja, perhekeskeisiä miehiä jne.
Itselleni kaksi keskeisistä syistä liittyä tähän puolueeseen olivat perustulo ja feminismi. En ole nähnyt vuosien aikana mitään syytä muuttaa kantaani. Uskon vahvasti siihen, miten muotoilimme asian puolueen edellisessä periaateohjelmassa: vihreä feminismi on yksi puolueen tärkeistä aatteista. Uskomme, että sukupuolen ei tule olla katto johon törmää, vaan lattia jolta ponnistaa.
Vastaan siis: sinänsä puoluesihteerin tehtävänkuva ei ole edistää mitään tiettyä poliittista teemaa. Mutta kyllä, itse haluan puoluesihteerinä tehdä ja edistää vihreää feminististä politiikkaa. Haluan pitää huolta siitä että feministinen politiikka on ja pysyy puolueen ytimessä, koska se on asia johon henkilökohtaisesti uskon ja jota pidän itselleni aatteellisesti merkityksellisenä. Haluan edistää sitä niillä työkaluilla, jotka puoluesihteerillä on: vaikuttamalla puolueen poliittisiin linjavalintoihin, teemoihin joita pidämme esillä, puhumalla ja kirjoittamalla – siis tekemällä politiikkaa.
2) Mikä on naisjärjestön rooli Vihreissä? Onko mielestäsi Vihreiden Naisten ja muiden puolueiden naisjärjestöjen roolien välillä jotakin eroa? Jos, niin mitä?
Naisjärjestöjen tehtävä on historiallisesti ollut toimia vastapainona naisten heikolle asemalle perinteisissä puolueissa ja tasa-arvokysymysten alikorostukselle niiden politiikassa. On myös selvää, että naisilla on ollut tarve verkottua ja voimaannuttaa toisiaan ympäristössä, joka usein on ollut vaikea ja vähättelevä.
Vihreissä näen naisjärjestön tärkeäksi tehtäväksi vahtia, että puolue pitää kirkkaana mielessä naisten oikeuksien ja tasa-arvo-ongelmien merkityksen. Olen myös järjestöpäällikkönä nähnyt, mikä merkitys naisjärjestöillä on ollut käytännön toiminnassamme: varsinkin pienten kuntien aktiiveille alueellinen naisjärjestö on tarjonnut yhteisön, joka antaa voimaa ja tukee muutoin usein epäkiitollisessa ja vaikeassa toimintaympäristössä, jota paikallinen kunnallispolitiikka saattaa olla.
Jos omalla paikkakunnalla ei ole kuin muutama vihreä, naisjärjestö on ollut paikka, jossa ”me vihreät” olemme laajempi joukko, jossa voimme tukea toisiamme ja antaa voimaa toisillemme. Toivon että jonain päivänä myös pienten kuntien kaikilla vihreillä aktiiveilla sukupuoleen katsomatta olisi samanlainen tukiverkosto.
Tiedän että naisjärjestössäkin on keskusteltu siitä, missä määrin vihreissä on tarvetta naisten omalle, naiserityiselle tilalle poliittisessa toiminnassa. Itse näen, että maassa, jonka todellisuutta ovat lasikatto, palkkaepätasa-arvo, seksuaalinen häirintä ja miesten naisiin kohdistama väkivalta, on epäilyksettä tarve naisten verkostoille ja naisten omille tiloille juuri niin kauan kuin naiset kokevat siihen vähäisintäkään tarvetta.
Keväällä 2007 puolisoni Sinin blogi tukkeutui häirinnän, törkeyksien ja uhkausten kommenttihyökyyn. Opin silloin, miten joillekin miehille näyttää olevan liikaa jo se, että nuori nainen kirjoittaa rohkeasti ja pelkäämättä feminismistä. Kyse oli miehistä, joille ”antifeminismi” näyttää olevan samanlainen peitesana naisvihalle kuin ”maahanmuuttokritiikki” rasismille. Olen sen jälkeen pitänyt mielessäni, että siellä missä keskustellaan naisten oikeuksista, on aina riskinä sellainen sukupuolesta kumpuava häiriköinti, joka on omiaan tekemään mielekkään keskustelun mahdottomaksi. Silloin viimeistään ymmärsin, että naisliikkeen toimijoille on perusteltua haluta myös omia kokoontumisia, omia verkostoja ja omia järjestöjä.
3) Yli 1000 Vihreiden jäsenentä kokee tasa-arvokysymykset erittäin tärkeiksi. Miten varmistat, että vihreät poliitikot osaavat tehdä päätökset sukupuolisensitiivisesti?
Olen vahvasti sitä mieltä, että vihreissä on enemmän kuin 1000 jäsentä, jotka kokevat tasa-arvokysymykset erittäin tärkeiksi. Vihreät on puolueena syntynyt erilaisten vahvojen ideologisten liikkeiden kohtaamisesta: ympäristöliikkeen, feministien, rauhanliikkeen, vammaisaktivistien, erilaisten vaihtoehtoliikkeiden jne.
Tämä historia ei silti tarkoita, että tasa-arvo olisi vihreissä itsestäänselvyys. Tasa-arvo ei ole koskaan itsestäänselvyys. Sen puolesta pitää taistella, sitä pitää väsymättä vahtia. Jos tasa-arvo olisi helppoa elää todeksi, emme eläisi patriarkaalisessa maailmassa.
Sukupuolisensitiiviseen päätöksentekoon ei ole oikotietä. Se vaatii työtä, sitkeyttä ja valppautta muistaa ja muistuttaa asiasta kaikilla päätöksentekomme tasoilla. Yksi asia, mitä puoluesihteerinä haluaisin varmistaa, on että omien avaustemme ja ohjelmiemme kohdalla tehdään järjestelmällisesti niiden sukupuolivaikutusten arviointi. Tätä varten puolestaan tarvitsemme selkeät ohjeistukset niin vihreille järjestöille, kunnallistoimijoille kuin valtakunnalliseen toimintaankin.
4) Kolme mielestäsi tärkeintä tasa-arvoteemaa A) Suomessa B) Euroopassa C) globaalisti?
Suomessa:
– naisiin kohdistuva väkivalta
– sukupuolten väliset palkkaerot
– vanhemmuuden kustannusten epätasainen jakautuminen ja niistä kumpuava työ- ja perhe-elämän epätasa-arvo
Euroopassa:
– naisten oikeus ja mahdollisuus osallistua työhön ja työelämään
– aborttioikeuden joutuminen puolustuskannalle uuden konservatismin nousun myötä
– naisten puutteellinen edustus talouden ja politiikan johtopaikoilla
Globaalisti:
– naisten seksuaali- ja lisääntymisterveysoikeudet
– naisten ja tyttöjen oikeus koulutukseen
– naisten asema konflikteissa
5) Muistatko milloin puoluejohto on edellisen kerran ottanut julkisesti kantaa feministisiin kysymyksiin tai ongelmiin? Oletko valmis puoluesihteerinä edistämään tasa-arvokysymysten esillenostoa?
Olen tehnyt viimeisen reilun vuoden vihreää hallituspolitiikkaa vihreän ministeriryhmän ja ympäristöministerin erityisavustajana. Olen siinä nähnyt, miten jatkuva haaste on, että se, mitä taistelemme hallituksessa, ei näy julkisuudessa. Osin se on välttämättömyys, koska monessa kohdin saa enemmän aikaan jos ei vie asiaa lehtien palstoille. Toisaalta on niin, että merkittävä osa puoluejohtomme julkisesta näkymisestä nousee siitä, että on välitön poliittinen kiista hallituksen pöydällä, ja joudumme ottamaan siihen kantaa – halusimme tai emme. Ympäristö- ja kehityskysymykset nuotittavat osaltaan hallituspolitiikkamme julkisuutta jo siksi, että meillä on ympäristö- ja kehitysministerin paikat.
Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö hallituspuolue ja sen puoluejohto pysty nostamaan julkisuuteen puolueen omia, muiden agendasta riippumattomia nostoja. Siihen pyritään koko ajan. Olemme viimeisen vuoden aikana pitäneet julkisesti esillä ainakin kahta minusta merkittävää feminististä kysymystä: sukupuolikiintiöt pörssiyhtiöiden hallituksiin ja perhevapaat jaettava tasa-arvoisesti vanhempien kesken. Haluamme lopun sille tuhlaukselle, että puolet väestöstä on syrjässä, kun yritykset valitsevat hallituksiaan. Ja haluamme isille tasa-arvoisen mahdollisuuden osallistua vanhemmuuteen ja vastaavasti äideille oikeuden ja mahdollisuuden tehdä uraa yhtä lailla kuin isätkin. Tasa-arvo perheessä ja tasa-arvo työelämässä ovat välttämättömiä askeleita luutuneiden sukupuolijärjestelmien purkamiseksi.
Näistä ministerimme Ville ja Heidi ovat käyttäneet lukuisia puheenvuoroja viimeisen vuoden aikana. Perhevapaiden ja vanhemmuuden tasa-arvoa Ville nosti näkyvästi kunnallisvaalien alla. Heidi on puhunut viime vuonna julkisesti monessa yhteydessä pörssiyhtiöiden sukupuolikiintiöistä.
Joulukuussa Dohan ilmastokokouksessa Ville puolestaan nosti esiin naisten tasavertaisen osallistumisen ilmastonmuutoksen vastaiseen työhön, ja teki tunnetuksi siihen tähtäävää aloitetta. Viimeksi reilu viikko sitten puolue otti kantaa perhevapaa-asiaan Anni Sinnemäen suulla. Kamppailu tasa-arvoisemman maailman puolesta jatkuu, sekä hallituksessa että julkisuudessa.
Puoluesihteerinä luonnollisesti nostaisin tasa-arvokysymyksiä, kuten aiemmassa vastauksessa totesin: kyse on teemoista, jotka ovat olleet itselleni keskeisiä jo silloin kun liityin puolueeseen. Haluan omalta osaltani pitää huolta, että vihreät on ja pysyy näkyvänä tasa-arvopuolueena, jonka tavoiteena on hankkiutua eroon kaikista rakenteista, jotka alistavat ihmisiä heidän sukupuolensa takia.
6) Miten tasa-arvokysymykset tulevat esille tulevissa euro- ja eduskuntavaaleissa? Millä foorumeilla nostaisit ne esille?
Pidän tärkeänä, että tasa-arvokysymyksillä on näkyvä sija vihreiden vaaliohjelmissa ja -teemoissa. Meidän työmmehän on nostaa niitä esiin, koska olemme puolue, jonka aatteen ytimessä tasa-arvo on.
Itse näkisin seuraavissa vaaleissa olennaiseksi nostaa esiin ja pitää esillä naisten ja miesten tasa-arvoa niin työelämässä kuin perheessäkin. Silloin puhutaan juuri perhevapaiden, lasten hoitoon osallistumisen, vanhemmuuden kustannusten ja työelämään osallistumisen jakamisesta. Se on merkittävä kysymys Euroopalle ja Suomelle yhteiskuntiemme koko tulevaisuuden kannalta.
7) Kolme tärkeintä asiaa joita puolueen tulisi edistää seuraavan kahden vuoden aikana?
Hallituskautta on jäljellä puolet. Samalla kun pyrimme hallituksessa varmistamaan, että Suomi ei hajota Eurooppaa ja että valtontalouden vakauttaminen tehdään siten että tuloerot eivät kasva ja köyhyyttä pystytään vähentämään, näen että seuraavissa asioissa on saavutettavissa konkreettisia edistysaskeleita:
– Ilmastokriisiin vastaaminen. Meillä on hyvin vähän aikaa jäljellä. Siksi nyt on tehtävä konkreettisia toimia. Meidän on saatava Suomi kannattamaan EU:n päästövähennystavoitteiden kunnianhimoista nostamista ja edistettävä kaikin mahdollisin keinoin uuden, v. 2015 tehtäväksi tarkoitetun kansainvälisen ilmastosopimuksen syntymistä. Kotimaassa on säädettävä ilmastolaki ohjaamaan päästökaupan ulkopuolella olevien päästöjen vähentämistä.
– Perhevapaiden uudistaminen. Tämä on yksi niitä rakenteellisista uudistuksista, joissa tällä hallituskaudella voidaan vielä edetä. Meidän on siirryttävä vanhempainvapaiden 6+6+6 -mallin suuntaan ja/tai muutoin jaettava perhevapaat sekä kotihoidon tuki nykyistä selvästi paremmin
kahden vanhemman kesken. Samalla on parannettava mahdollisuutta yhdistää perhe-etuuksien käyttö joustavasti työnteon kanssa, jotta pienten lasten vanhemmilla ei olisi ainoina vaihtoehtoina olla joko kokonaan poissa töistä tai täysillä työelämässä, vaan myös valita lyhyempi työaika ja
joustava lastenhoidon ja työn yhdistäminen. Tämä vahvistaisi työllisyyttä ja tasa-arvoa.
– Perustulon edistäminen. Meidän on parannettava työn ja sosiaaliturvan yhteensovittamista ja edistettävä sosiaaliturvan uudistamista, niin että otamme konkreettisia askeleita perustulon suuntaan, turvaamme pienituloisten asemaa ja teemme työn vastaanottamisesta aina kannattavaa.
8) Miten varmistetaan että puolueella on jatkossa tasapuolisesti sekä nais- että miesedustus päätöksentekoelimissä?
Vihreiden politiikka on, ja sen tulee olla, vahvasti sukupuolikiintiöille myönteinen. On selvää, että myös jatkossa noudatamme sitovia kiintiöitä omissa päätösentekoelimissämme ja vastaavasti toimimme niiden mukaisesti nimetessämme edustajia muualle.
9) Pitäisikö puolueella olla 2 puheenjohtajaa ja 2 varapuheenjohtajaa?
Olen puolueen järjestöpäällikkönä ollut kolme kertaa kirjoittamassa puoluehallitukselle vastausta puoluekokousaloitteisiin, joissa on ehdotettu siirtymistä eurooppalaisille vihreille puolueille tyypilliseen kahden puheenjohtajan malliin.
Kahdella ensimmäisellä kerralla vastausehdotukseni oli kieltävä, ja sen mukaisesti puoluehallitus ja sittemmin myös puoluekokous päätti. Olen muotoillut käytännössä ne argumentit, joilla kahden puheenjohtajan mallia on kritisoitu.
Viimeisellä kerralla kuitenkin koin, etten pystynyt enää täydellä sydämellä puolustamaan aiempaa kielteistä kantaani. Kirjoitin esitykseksi että puoluekokouksen tulisi äänestää asiasta puhtaalta pöydältä. Puoluekokous äänestikin, ei-kannan voittaessa selvästi mutta ei suuresti. Sillä hetkellä tajusin tuntevani pettymystä. Minun oli myönnettävä itselleni, että olin tehnyt omassa mielipiteessäni täyden käännöksen.
Miksi? Luulen että vuoden 2011 vaalitappio sinetöi asian. Olin vuosia argumentoinut mm. että ”kahden puheenjohtajan malli ei sopisi Suomeen, koska sitä olisi vaikea sovittaa suomalaiseen poliittiseen kulttuuriin”. Tämän argumentin pitävyyden eduskuntavaalien tappio huuhtoi nähdäkseni
mukanaan. Se osoitti, että tarvitsemme taas lisää rohkeutta, ennakkoluulottomuutta, valmiutta tehdä asiat toisin. Olemme tulleet uudistamaan suomalaista politiikkaa. Emme ole tulleet tekemään asioita
kuten sata vuotta vanhat puolueet. Vaalitappion jälkeen se kaikki on kirkastettava, muistutettava mieliin niin itsellemme kuin äänestäjillemmekin. Olemme tulleet ravistelemaan luutuneita toimintatapoja, siirtämään vanhentuneen ”maan tavan” historiaan. Ei ole mitään syytä, miksi emme voisi aloittaa uudistustyötä itsestämme.
Tämä on siis henkilökohtainen mielipiteeni tänä päivänä. Muutos vaatisi huolellisen keskustelun ja aloitteen puolueen kentältä, ylhäältäpäin sitä ei voi tehdä. Jos puolue päättäisi siirtyä kahden puheenjohtajan malliin, en ole varma, tarvittaisiinko siinä enää varapuheenjohtajia. Muutos
vaatisi joka tapauksessa huolellista suunnittelua, jotta puheenjohtajien roolit, työnjako ja asema saadaan mietittyä oikein. Siihen keskusteluun olisin erittäin valmis puoluesihteerinä osallistumaan.
10) Miten edistät dialogia ja yhteistyötä Vihreiden toimijoiden välillä?
Puoluesihteerin tehtävä on olla kaikkien käytettävissä ja kuulla kaikkia. Haluan puoluesihteerinä puhua siitä, mikä meitä yhdistää, enemmän kuin siitä, mikä meitä erottaa. Haluan että pidämme kirkkaana mielessä sen, miksi tätä teemme – mikä on se yhteinen visiomme paremmasta, vihreämmästä maailmasta, joka tekee vaivannäöstä vaivan arvoista. Sen rinnalla se että olemme joistain asioista myös eri mieltä, asettuu oikeaan perspektiiviin.
Puoluesihteerin käytännön työväline puolueen sisäisen dialogin ja yhteistyön edistämisessä on olla käytettävissä, asettua sovittelijaksi, kuulla vihreällä kentällä vallitsevia näkemyksiä, ennaltaehkäistä ongelmia jo ennen kun niitä syntyy ja auttaa löytämään ratkaisuja kun asiat ovat vaikeita vihreiden järjestöjen sisällä tai järjestöjen välillä. Tämä ei ole sinänsä uutta. Olen puolueen järjestöpäällikkönä tehnyt seitsemän vuotta työtä samojen asioiden parissa: auttanut ratkomaan ongelmia, sovitellut ristiiirtoja, pyrkinyt avaamaan keskusteluyhteyksiä vihreiden toimijoiden välillä.
Korostan myös, että dialogin edistämisessä puolueen sisällä ei ole kysymys vain ongelmista, vaan toistemme vahvistamisesta: Olen vakuuttunut siitä, että voimme vihreinä toimijoina kaikki oppia toisiltamme ja saada aikaan enemmän, jos kykenemme paremmin sovittamaan yhteen sen mitä teemme, jakamaan parhaita käytäntöjä, vaihtamaan ideoita ja näkemyksiä keskenämme. Siihen tarvitaan entistä parempia sähköisiä välineitä materiaalien jakoon, virallisia ja epävirallisia tapaamisia, dialogin paikkoja netissä ja puolueen muiden tapahtumien yhteydessä. Esimerkiksi samanlaisissa kunnissa toimivat vihreät eri puolilla maata hyötyisivät säännöllisistä ajatusten ja kokemusten vaihdon mekanismeista. Yhdessä voimme olla enemmän.
11) Miten valtakunnallisten yhdistysten tuet tulisi mielestäsi jakaa?
Puolueellamme on ongelmana, että meillä on valtavasti vähemmän rahaa kuin meillä olisi hyviä käyttötarkoituksia sille. Tämän vuoksi emme käytännössä pysty tukemaan hyviä järjestöjämme rahallisesti siinä määrin kuin ne ansaitsisivat. Tämän vuoksi jokaisen euron käyttö on harkittava
poikkeuksellisen tarkkaan. Näin ollen mitään muuta ei lähtökohtaisesti voi olla pysyvästi lyötynä lukkoon järjestöjen avustuksista, paitsi ne jotka ovat lakisääteisiä: tuet piirijärjestöille ja tuki naisjärjestölle.
Lakisääteisten tukien lisäksi pidän selvänä tätä: puolue, joka ei tue nuorisojärjestöään, on puolue jolla ei ole tulevaisuutta. Siksi nuorisojärjestön tuki on mielestäni asia, jonka olemassaolo on yhtä välttämätön jokaiselle puolueelle kuin lakisääteisten tukien.
Näiden periaatteiden jälkeen näen että valtakunnallisten yhdistysten muuta tukeaa ohjaa vain kaksi kysymystä: Mihin meillä on varaa? Ja jos meillä on varaa, mitkä ovat sellaiset tasapuoliset kriteerit, joiden pohjalta tukea voidaan jakaa?
Koska valtakunnallisia vihreitä yhdistyksiä on merkittävä määrä ja niitä voi olla periaatteessa rajattomasti, on puolueen nykyisessä rahatilanteessa vaikea löytää sellaista rahaa, josta jokainen saisi mielekkään siivun avustuksena yleistoimintaan. Siksi olisin taipuvainen tällä hetkellä hakemaan ratkaisua avustuspotista, josta yhtenäisin kriteerein ne valtakunnalliset yhdistykset, jotka eivät saa muuta avustusta, voivat saada puolueelta tukea hyviin hankkeisiinsa. Tällöin tuettaisiin vihreää toimintaa ja kannustettaisiin järjestöjä suunnittelemaan uutta aktiivisuutta puolueen tuella.
Johanna Sydänmaa