“Kai sä nyt akkas kuriin saat”. Miesten välistä ja miesten kokemaa väkivaltaa vähätellään Suomessa edelleen. Olen todella huolissani siitä, että miehet kokevat niin paljon väkivaltaa ja siitä, että se koetaan normaalina. Viranomaisten reaktiot ovat usein mitätöiviä.
Olen huolissani myös siitä, miten liian monet miehet kokevat väkivallan lähes velvollisuudekseen joissain tilanteissa.“Jos joku raiskaisi sut mä kyllä etsisin sen ja tappaisin”, sanoi entinen poikaystäväni minulle monia vuosia sitten.
Se oli pysäyttävää. Pyysin häntä miettimään mahtaisinko siinä tilanteessa kaivata ihmistä joka on minun tukenani vai ihmistä, joka joutuu vankilaan murhasta? Pyysin miettimään, kenen vuoksi hän oikeastaan kostaisi, minun, vai itsensä.
On aivan valtavan tärkeää puhua miehiin kohdistuvasta väkivallasta, oli sen takana sitten oma puoliso tai kaveri nakkikioskilla.
Miehen kokema häpeä parisuhdeväkivallasta on varmasti erilaista, kuin naisen. Mieheltä oletetaan, että pitää pystyä antamaan takaisin, pitää puolustautua, pitää hoitaa asia itse, eikä pyytää apua. Koska eihän mies tarvitse apua. Nainen on heikompi. On kuitenkin olemassa myös miehiä, jotka eivät tahdo käyttää väkivaltaa. Eikä sitä saa keneltäkään odottaa.
Miehistä ja väkivallasta, myös miehistä uhreina täytyy käydä yhteiskunnallista keskustelua. Mielestäni sitä käydäänkin. Olen lukenut artikkeleita, kuunnellut podcasteja ja osallistunut julkiseen keskusteluun asiasta. Toksinen maskuliinisuus, joka aiheuttaa sekä miesten välisen väkivallan normalisointia, että miesten kokeman väkivallan vähättelyä, on yleinen aihe femnistisessä keskustelussa.Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei keskustelua voisi, ja tarvitsisi, olla enemmänkin.
Siksi hiukan yllätyin eilen saamistani reaktioista siihen, kun jaoin Taru Yli-Panulan upean ja vihaisen blogikirjoituksen feminismistä Suomessa. Teksti keskittyy naisten kokemaan lähisuhdeväkivaltaan, raiskauksiin ja seksuaaliseen hyväksikäyttöön, joka Suomessa yhä on erittäin yleistä. Blogin voit lukea tästä linkistä.
Ensimmäinen kommentti tuli minulle tutulta ja rakkaalta mieheltä. Ei hän varmaan tarkoittanut mitään pahaa kun kyseli, miksi “melkein koskaan ei puhuta miehistä, jotka saa eukoltaan pataan?” – Ärsytti se silti.
Kommentoija on varmasti aidosti huolissaan kaikesta väkivallasta yhteiskunnassa, mutta miksi usein on on niin, että kun kirjoitat yhdestä aiheesta, sinun pitäisi oikeastaan kirjoittaa ihan jokaisesta aiheesta maailmassa?
Aina jotain puuttuu. Aina jäi joku näkökulma käsittelemättä. Ja aina joku vähän valittaa.
Mutta ehkä hän osui kuitenkin kommentillaan johonkin minussa, sillä tein juuri niin kuin hän halusi. Tartuin aiheeseen.
Toivon kuitenkin, että jokainen uskaltaisi itse avata suunsa ja puhua sekä kirjoittaa aiheista, joista omasta mielestä puhutaan liian vähän. Kun puhuu itse, puheen määrä aiheesta lisääntyy. Se on paljon hyödyllisempää kuin muiden teksteistä valittaminen.
Mies: Älä odota että muut tekevät työt puolestasi vaan puhu, kirjoita, pidä asiaa esillä, argumentoi, keskustele, ota selvää. Avaa rohkeasti omakin suusi ja ole niinkuin feministi. Ala purkaa toksisen maskuliinisuuden rakenteita yhteiskunnassamme ihan itsekin.
Laura Ala-Kokko on vaasalainen kaupunginvaltuutettu, yrittäjä ja eduskuntavaaliehdokas.
Johanna Sydänmaa