[et_pb_section fb_built=”1″ _builder_version=”3.22″ global_colors_info=”{}”][et_pb_row _builder_version=”3.25″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” global_colors_info=”{}”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.25″ custom_padding=”|||” global_colors_info=”{}” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text _builder_version=”4.13.1″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat” hover_enabled=”0″ global_colors_info=”{}” sticky_enabled=”0″]
Kuva: Martiina Woodson
Miesten päivän kynnyksellä olen pohtinut, missä kaikissa asioissa miesten tasa-arvon edistämisessä riittää vielä tehtävää. Vastauksia on monia: perhevapaiden tasainen jakautuminen, miehiin kohdistuva väkivalta tai esimerkiksi työturvallisuuteen liittyvät kysymykset. Erityisesti mieleen nousi kuitenkin ajankohtainen keskustelu huumeista.
Suomi sijoittuu Euroopassa väkilukuun suhteutettuna kärkipäähän huumausainekuolemissa, selviää EU:n huumeseurantakeskuksen (EMCDDA) raportista. Kymmenessä vuodessa huumekuolleisuus on kasvanut Suomessa 27 prosenttia. Myrkytyksiin kuolleista jopa kolme neljästä on ollut miehiä. Huolestuttavaa on, että huumeisiin kuollaan nuorena: vuonna 2019 lähes 70 prosenttia menehtyi alle 40-vuotiaana. (Tilastokeskus 2019.)
Huumeiden käytöllä on merkittäviä yhtymäkohtia sosiaalisen huono-osaisuuden kanssa. Kun otetaan huomioon, että muun muassa asunnottomuus, velkaantuminen ja syrjään jääminen ovat myös vahvasti sukupuolittuneita ilmiöitä, ei miesten yliedustus huumausainekuolemissa näyttäydy yllättävänä, surullista kyllä.
Nykyinen suomalainen huumausainepolitiikka sopii valitettavan heikosti huumeiden käytön ja haittojen ehkäisemiseen, nyky-yhteiskunnan arvomaailmaan ja kansanterveydelliseen ajatteluun (Hakkarainen & Tammi 2018). Valitettavan usein on helpompi saada laittomia päihteitä kuin apua päihdeongelmiin. Arviolta vain joka kolmas päihderiippuvainen saa tarvitsemaansa hoitoa. Miehet hakeutuvat naisia harvemmin terveydenhuollon palveluiden piiriin.
Huumeiden käyttäjien kohteleminen rikollisina ei pelasta ihmistä haitallisesta kierteestä. Vuosia säilyvä rikosrekisterimerkintä vaikeuttaa muun muassa työn, asunnon ja opiskelupaikan saantia ja voi pahentaa syrjäytymistä. Hoitoon ei uskalleta hakeutua rangaistuksen ja leimautumisen pelossa. Vaikka poliisin toimenpiteisiin on koetettu liittää hoitoonohjausta, määrät ovat jääneet vaatimattomiksi (Hakkarainen & Tammi 2018).
Päihdepolitiikan mallien on oltava sellaisia, joiden avulla päihteiden käyttöä, tarjontaa ja niiden haittavaikutuksia saadaan vähennettyä. Huumeiden käytön dekriminalisoinnista on varsin laaja terveydenhoidon ammattilaisten konsensus. Maailman terveysjärjestö WHO, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL sekä Global Commission on Drug Policy ovat kannattaneet huumeiden käytön rankaisemisesta luopumista. Yhteiskunnan voimavaroja tulee ensisijaisesti kohdistaa päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn sekä matalankynnyksen päihde- ja mielenterveyspalveluihin.
Tärkeät vaalit ovat edessä. Hyvinvointilalueilla linjataan myös päihdepalveluista. Sote-uudistus tarjoaa tilaisuuden kehittää palveluita ihmisten monisyiset elämäntilanteet huomioiden. Luukulta luukulle -pompottelusta on päästävä eroon ja pääsy päihdekuntoukseen taattava. Neulanvaihtopisteet, selviämisasemat ja käyttöhuoneet edistäisivät sekä päihderiippuvaisten että asuinalueiden turvallisuutta.
Suomessa huumausaineiden käyttö on ollut rangaistavaa yli viisikymmentä vuotta. Suomen päihdepolitikka on aika päivittää ajantasalle tutkimus- ja asiantuntijatietoon nojaten. Samalla edistetään myös miesten tasa-arvoa.
Mari Holopainen
Kansanedustaja
Näistäkin asioista äänestetään tammikuun aluevaaleissa. Äänestä tasa-arvon puolesta – äänestä vihreää naista.
[/et_pb_text][/et_pb_column][/et_pb_row][/et_pb_section]