-”En monesta ole pitänyt kiinni, mutta siitä kyllä, etten kerro miehelleni, ketä äänestän. Se kyllä aikoinaan häntä kiusasi”, vanhemman rouvan silmät tuikkivat iloisesti vaalikadulla hänen tätä minulle kertoessaan. Ei ole ollut eikä ehkä edelleenkään ole itsestään selvää, että annamme itsellemme oikeuden tehdä niin kuin oma sydän ja järki sanovat. Oikeus salaisuuteen voi varjella itsemääräämisoikeutta.
Me olemme itse mielipidevaikuttajia joka kerta, kun sanomme jotain ääneen, halusimmepa tai emme. Siinä mielessä valtaa on turha kieltää. Kun rinnalla on vahvatahtoinen toinen, voimme kuvitella, että oma mielipiteemme on sen verran vähäpätöisempi, että mitäpä tuosta. Saattaa olla, että pariskunnasta toinen äänestää solidaarisuudesta samoin kuin toinen. Varsinkin, jos on puoliso, sukulainen tai tutut kasvot naama ehdokkaana.
Äänestäminen on kuitenkin jokaisen yksilön ikioma kansalaisoikeus. Vaalisalaisuuden olemassaolo voi saada raapustamaan äänestyslippuun numeron erityisellä hartaudella, itsekunnioituksella. On nautinto saada päättää itse, ilman mitään selittelyn tarvetta tai pakkoa. Tasa-arvon juhlahetki.
Suomalaiset naiset saivat äänioikeuden ensimmäisten joukossa maailmassa yli 100 vuotta sitten. Onkin tultu pitkä matka naisen aseman ja oikeuksien kanssa. Nuorin silmin voi näyttää, että tasa-arvoinen valinnanvapaus on nyt kaikille itsestään selvää.
Muutama päivää sitten minut hätkäytti äänellään Härnesundin piispa, viisas ja kokenut nainen Suomesta: löysin nettisivuiltani päivityksen, johon hän oli kuvannut äänestyspaikkansa oven Ruotsissa osoitteineen kaikkineen ja perään kirjoittanut kauniin viestin naisesta, jolle äänensä vaaleissa antoi, numeron kera. Naisella todella on ääni, rohkea ääni lämmittää. Kyllä, meillä ei ole vain oikeutta salaisuuksiin, vaan myös niiden paljastamiseen. Jos ja kun ja siinä määrin kuin itse haluamme.
Merja Hermonen
kirkkoherra, teologian tohtori, nuorisotutkija, työnohjaaja
Lieto
http://merjahermonen.fi/
Johanna Sydänmaa