Lähdin mukaan vihreään politiikkaan vuonna 2012 Pekka Haaviston presidentinvaalikampanjan innoittamana. Ensimmäiseen vaalimainokseeni valitsimme sen tärkeimmän viestin: Hämeenlinna kuulee lapsen äänen.
Kokemukseni suomalaisesta lastensuojelujärjestelmästä, tukiperhetoiminnasta, PRIDE-valmennuksesta ja sijaisvanhemmuudesta ovat tarjonneet näköalapaikan lastensuojelun nykytilaan. Yhteistyökumppaneita on kertynyt laaja kattaus sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta ja eri tahojen ratkaisumallit vuosien varrella ovat poikenneet toisistaan, vaikka Suomen laki on kaikille sama. Lapsen ja perheen osallisuus järjestelmässä on todella ohutta.
Lastensuojelun asiakasperheiden aikaa ja voimavaroja hukataan oikean avun piiriin pääsyä jonottaessa, ruljanssi alkaa alusta työntekijöiden vaihtuessa, riskitiedot eivät kulje eri viranomaisten välillä ja mikä pahinta – lapsi ja hänen lähipiirinsä eivät tule kuulluksi. Väkivalta ja sen uhka pitää uskaltaa ottaa puheeksi kaikissa perhepalveluissa, moniammatillista riskinarviointia (MARAK) on käytettävä ja koko perhe on ohjattava oikean avun piiriin.
Ylisukupolviset mielenterveys-, päihde- ja väkivaltaongelmat ovat hoidettavissa ja sukupolvien synkkä kierre on katkaistavissa. Mutta ensin ne on tunnistettava. Jonkun on puhallettava peli poikki ja sanottava että nyt riittää. Yhteiskunnan turvaverkon on toimittava ja vaikuttavaan lastensuojelutyöhön on oltava riittävät resurssit.
Nykyinen lastensuojelulaki astui voimaan 2008 ja sosiaalihuoltolaki 2015, mutta kuten ylisosiaalineuvos Aulikki Kananoja sanoi jo vuosia sitten: ”Hyväkään laki ei riitä, jos teoriat eivät siirry käytäntöön”.
Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi 27-kohtaisen Lastensuojelun laatusuosituksen 2014 ja sen periaatteina ovat asiakkaiden ihmisarvo ja perusoikeudet, lapsen etu, vuorovaikutus, vastuulliset päätökset ja toimintakultturi kaikessa lastensuojelutyössä.
#1000nimeä -adressi nosti lastensuojelun muutostarpeen otsikoihin 2017 ja jälleen todettiin, että lastensuojelun hankkeissa syntyneet hyvät käytännöt eivät etene arkityöhön. Ylisosiaalineuvos Kananoja työryhmineen kutsuttiin jälleen selvitystyöhön. Työryhmän ratkaisuehdotukset lastensuojelun toimintaedellytysten ja laadun parantamiseksi julkaistiin helmikuussa 2019.
Työntekijöiden määrä sekä työjärjestelyt on todettu keskeisiksi lastensuojelun laatuun vaikuttaviksi tekijöiksi useissa eri selvityksissä. Uuteen hallitusohjelmaan kirjattiin lastensuojelun asiakasmäärät, turvakotien resurssien lisääminen sekä mielenterveys- ja päihdelainsäädännön uudistaminen.
Viime hallituskaudella käynnistynyt LAPE-hanke yhdenvertaistaa lastensuojelun työtapoja koko maassa ja lastensuojelun jälkihuollon ikäraja nousee 25 ikävuoteen vuoden 2020 alusta. Perhekeskuksiin kootaan lapsiperheiden palveluja ja matalan kynnyksen apua on tarjolla erotilanteissa.
Toinen edellisen hallituksen onnistuminen oli lapsenhuoltolain uudistus, joka astuu voimaan 1.12.2019. Vuoroasuminen kirjattiin vihdoin lakiin ja nykyinen hallitusohjelma vahvistaa kahden kodin tasavertaisuutta ministeriön työryhmän suosituksen mukaisesti. Uudistus parantaa lasten asemaa ja oikeuksien toteutumista erotilanteissa merkittävästi.
YK:n lapsen oikeuksien sopimus täytti tällä viikolla 30 vuotta ja se on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus. Lapsen ääni pitää saada kuuluviin kaikissa perhepalveluissa, lastensuojelussa, lapsen huollosta sovittaessa ja kautta yhteiskunnan. Työ lapsiystävällisemmän Suomen puolesta jatkuu.
Mirka Soinikoski
Kansanedustaja, Vihreät
Johanna Sydänmaa