Kun Vihreät syksyllä 2024 julkaisivat somepostauksen, jossa hallituksen pakolaiskiintiön alentamista, vastaanottorahan pienentämistä ja paperittomien terveydenhuollon rajaamista kutsuttiin rasistisiksi, oli myrsky valmis. Kun paikallispolitiikassa puutun eriarvoisuuteen ja puhun yhdenvertaisuuden edistämisestä, minulle kerrotaan valtuustokollegan suulla, miten Rovaniemellä ei ole rasismia ja miten vihreät heiluttelevat “rasismikirvestä”. Rasismia ei haluta tunnistaa tai rasistisia, halventavia ja leimaavia ilmaisuja oikeutetaan vetoamalla siihen, että puhuja vain sanoo kuten asiat ovat.
Tutkimusten mukaan Suomi kuitenkin on yksi Euroopan rasistisimmista maista. EU:n perusoikeusviraston selvityksen (2023) mukaan 63 prosenttia suomalaisvastaajista oli kokenut rasistista syrjintää edellisen viiden vuoden aikana. Samaan aikaan rasistiset viharikokset ovat kasvussa. Sen sijaan että keskustelua rasismin olemassaolosta käydään niiden suulla, jotka sitä eivät henkilökohtaisesti kohtaa, tulisi meidän puuttua itse ongelmaan. Rasismi vaikuttaa ihmisen elämään kokonaisvaltaisesti. Se rikkoo mieliä, se aiheuttaa turvattomuutta ja pelkoa. Rasismi hankaloittaa koulutukseen pääsyä, työn- tai asunnonsaantia ja vaarantaa yhteiskuntaan kiinnittymisen. Rasismi on tärkeä ymmärtää systeeminä, jossa politiikka, institutionaaliset käytännöt, kulttuuri ja muut normit ylläpitävät rodullistettuja yhteiskunnallisia valta-asetelmia. Rasismin hahmottaa parhaiten ne ihmiset, joihin se kohdistuu, mutta siitä kertovat myös monet tutkimukset. Se voi ilmetä vihapuheena, syrjintänä, väkivaltana tai näennäisen neutraaleina käytäntöinä, jotka tosiasiassa sulkevat ulos osan ihmisistä.
Rasismi haavoittaa koko yhteiskuntaa, ei vain niitä joihin se kohdistuu. Punaisen Ristin tuoreen kyselytutkimuksen mukaan valtaosa Suomessa asuvista on kohdannut rasisimia, mutta vain alle puolet puuttuu siihen. Rasistinen syrjintä on ihmisoikeusloukkaus. Perustuslain mukaan julkisen vallan on turvattava ihmisoikeuksien toteutuminen. Suomi on toistuvasti saanut huomautuksia kansainvälisiltä ihmisoikeuksia valvovilta elimiltä siitä, että rasismiin pitää puuttua tehokkaammin.
Orpon hallituksen politiikka syventää eriarvoisuutta ja rasismia. Hallitus on heikentänyt turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttaneiden oikeuksia vakavasti lukuisilla lainsäädännön muutoksilla. Turvapaikanhakijoilta on poistettu mahdollisuus hakea oleskelulupaa työn tai opiskelun perusteella, perheenyhdistämistä on vaikeutettu ja vastaanottorahaa pienennetty. Turvapaikanhakua rajoittavan ja useiden perus-ja ihmisoikeusvelvotteiden sekä EU-oikeuden vastaisen poikkeuslain voimassaoloa halutaan jatkaa ilman tosiasiallisia perusteita ja paperittomien terveydenhuoltoa rajataan vastoin ihmisoikeussopimusten valvontaelinten suosituksia. Yhdenvertaisuusvaltuutettu katsoi, että Sisäministeriön poliittinen johto syrji pakolaiskiintiön kohdentamisen valmistelussa ohjeistaessaan kiintiön kohdentamista vain kristittyihin pakolaisiin. Pääministerimme mukaan sisäministeri nauttii edelleen luottamusta, vaikka syrjivän ohjeen antaminen on yhdenvertaisuulain kieltämää syrjintää. Hallitus myös päätti esittää, ettei varhaiskasvatuksen yksiköissä enää laadittaisi toimipaikkakohtaisia yhdenvertaisuussuunitelmia, vaikka esimerkiksi yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan tämä heikentää yhdenvertaisuuden toteutumista.
Kunnat voivat olla tässä kehityskulussa vastavoimina ja edistää yhdenvertaisuutta. Kunnat ovat keskeisessä asemassa yhdenvertaisuuden edistämisessä ja toteuttamisessa. Yhdenvertaisuuslaki velvoittaa viranomaisia, koulutuksen järjestäjiä ja työnantajia edistämään ja arvioimaan yhdenvertaisuutta toiminnassaan. Tämä tarkoittaa, että havaittuihin epäkohtiin puututaan ja ne korjataan. Antirasismi tarkoittaa aktiivisia toimia ja se on meidän kaikkien asia. Kunnissa voidaan jatkaa yhdenvertaisuuden edistämistyötä siitä huolimatta, että hallitus haluaa keventää päiväkotien velvoitteita edistää yhdenvertaisuutta; siis sitä, että jokainen lapsi tulisi kohdatuksi päiväkodin arjessa yhtä arvokkaana riippumatta esimerkiksi ihonväristä, kielestä tai kulttuuritaustasta. Kunnissa voidaan päättää taata turvapaikanhakijalasten ja paperittomien oikeus varhaiskasvatukseen. Kuntien tulee tarjota kohtaamispaikkoja kaikille kuntalaisille, lisätä antirasistista kasvatusta ja koulutusta, panostaa maahanmuuttajien kotoutumiseen, työllistymiseen ja kieltenoppimiseen. Kuntien tulee taata jatkossakin paperittomien henkilöiden oikeus terveydenhuoltoon ilman, että sitä rajataan vain kiireellisiin palveluihin. Nyt on erityisen tärkeää äänestää kuntavaaleissa ehdokasta, joka puolustaa yhdenvertaisuutta, torjuu rasismia ja tekee antirasistisia tekoja vuoden jokaisena päivänä.
Laura Tarvainen
Vihreiden naisten varapuheenjohtaja
