Monet ikätoverini eivät ehkä halua tätä kuulla, mutta sukupolveni on onnekkaampi kuin mikään aiempi polvi tunnetun historian aikana.
Jos huonosti käy, sukupolvestani tulee myös onnekkaampi kuin yksikään jälkeemme tulevista. Se mahdollisuus on ahdistava.
Ai miten niin olemme onnekkaita? Me toisen maailmansodan jälkeen syntyneet olemme ensimmäinen sukupolvi ties kuinka pitkään aikaan, jonka eläessä Suomessa ei ole ollut sotaa, nälänhätää eikä tuhoisaa epidemiaa.
Vanhempamme kokivat toisen maailmansodan, heidän vanhempansa ensimmäisen maailmansodan, sisällissodan ja espanjantaudiksi kutsutun pandemian.
Edellisten polvien elämästä löytyy suuria nälkävuosia, Suomen sotaa, isovihaa, pikkuvihaa, 30-vuotista sotaa, katovuosia, kulkutauteja ja nälänhätiä niin pitkälle kuin silmä kantaa. Parempinakin aikoina pikkulapsia kuoli ja naisia menehtyi synnytyksiin.
Nyt ihmiskunta – ainakin sen vauraa osa – on toteuttanut kaiken, mistä menneinä vuosisatoina haaveiltiin. On taikatuutteja jotka syytävät uumenistaan ruokaa, vaatteita ja monenmoisia esineitä. On ihmeaineita ja -vekottimia, jotka estävät ja parantavat aiemmin tappavia sairauksia. Pystymme lentämään ja kulkemaan tuulta nopeammin myös maalla ja merellä, näkemään ihmisiä toisella puolen maailmaa ja puhumaan heidän kanssaan.
Mutta olemme kylväneet sivilisaation tuhon siemenet.
Tieto ilmastonmuutoksesta on ollut olemassa kauan. Jo 1970- ja 80-luvuilla jopa öljy-yhtiöiden palkkalistoilla työskentelevät tutkijat kykenivät hämmästyttävän tarkasti ennakoimaan sen etenemisen.
Maanviljelys ja kaikki, mitä kutsumme sivilisaatioksi, on kehittynyt jääkauden jälkeen, viimeisen 10 000 vuoden kuluessa. Tuona aikana planeetan keskilämpötila on heittänyt keskisarvosta vain puoli astetta kumpaankin suuntaan.
Nyt olemme astumassa ulos siltä ilmastoalueelta, jolla tiedämme sivilisaation pärjäävän, ilmastoon jollainen maapallolla oli viimeksi miljoonia vuosia sitten, kauan ennen ihmistä.
Ei ihme, että tulevaisuus ahdistaa nuoria. Tämän päivän teini on vuonna 2050 alle viisikymppinen.
Päättäjän kannattaa pysyä rauhallisena. Silti minua myös suututtaa. Jo kauan on nimittäin ollut olemassa myös ratkaisuja, joilla ilmastonmuutos voidaan hillitä, ja ne kehittyvät koko ajan paremmiksi ja edullisemmiksi. Ainakin 15 vuotta on ollut taloustieteilijöiden laskelmia siitä, että ilmastonmuutoksen hillinnän kustannukset ovat kohtuullisia, varsinkin verrattuna toimettomuuden hintaan.
Mutta silti päätöksenteossa on vitkuteltu ja monia hyviä uudistuksia, kuten vaikkapa hiilidioksidin päästökauppa EU:ssa on vesitetty. Ja miksi? Siksi että monenlaisia eturyhmiä edustavat lobbarit ovat saaneet riittävän määrän päättäjiä arastelemaan ilmastotoimien hintaa enemmän kuin itse ilmastonmuutosta.
Nyt viimein tuuli on kääntymässä. Jopa Elinkeinoelämän keskusliitto ja Business Europe ovat kääntyneet tukemaan kunnianhimoisia ilmastotoimia. Nuoret kaikissa maanosissa vaativat ilmastotekoja.
Mutta jarruttajia riittää silti, yhä edelleen. Emme vielä tiedä, miten käy. Mutta on täysin sietämätön ajatus, että juuri silloin kun ihmiskunnalla on käytössään sekä tietoa että keinoja enemmän kuin koskaan ennen, sössisimme kaikkien jälkeemme tulevien sukupolvien tulevaisuuden.
Worldwatch-instituutin entinen puheenjohtaja tapasi sanoa, että meidän on luovuttava cowboy-taloudesta, jossa yksi paikka kulutetaan loppuun ja ratsastetaan seuraavaan, ja siirryttävä avaruusalustalouteen, jossa ymmärretään että sen, mitä teemme ympäristöllemme, teemme myös itsellemme.
Saman asian voi sanoa myös niin, että suhteessamme planeettaan meidän on luovuttava valloittajan asenteesta ja omaksuttava äidin – tai isän – asenne, eli muututtava hyväksikäyttäjästä huolenpitäjäksi.
Satu Hassi
Kansanedustaja
Johanna Sydänmaa