Naisten ja miesten välisistä palkkaeroista on puhuttu jo vuosikymmeniä, mutta muutosta ei ole vieläkään tapahtunut: edelleen naisen palkkapussissa on se tuttu 20 prosentin vaje. Hallitus on sitoutunut yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa palkkatasa-arvon edistämiseen. Samapalkkaisuusohjelman tavoitteena on kaventaa palkkaeroa viiteentoista prosenttiin tämän vuoden aikana. Myös Euroopan komissio on pyytänyt Suomea raportoimaan, mihin toimiin palkkaepätasa-arvon karsimiseksi on ryhdytty.
Pienistä palkoista saa vielä pienempää eläkettä, sillä naisen työuraa lyhentävät vanhempainvapaat, joiden pitämisestä vielä turhan harva mies innostuu: vapaasti jaettavista vanhempainvapaista miehet käyttävät vain 2 %. Eläkeläisnaisen tuloilla ei juhlita, sillä naisen eläketonni on vain 700 euroa – mikä on yli 80-vuotiaiden naisten keskimääräinen eläke Suomessa. Peräti 10 % yli 85-vuotiaista naisista joutuu tulemaan toimeen pelkällä kansaneläkkeellä. Kannustamme puheissa eläkeläisiä nauttimaan kulttuurista ja tapaamaan ystäviään mielenterveyden ylläpitämiseksi, mutta jo joukkoliikennelipun hinta saattaa ylittää pienituloisen eläkeläisen budjetin. Ja nyt esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ollaan bussilippujen eläkeläisalennuksia vähentämässä – takuueläkettä ja kansaneläkettä saavien alennukset poistuisivat kokonaan, ja korvaava seniorilippu olisi voimassa vain aamuyhdeksän ja päiväkahden välillä, joten sillä ei iltarientoihin voisi matkustaa.
Eläkeläisten alennuksiin kajoaminen koskettaa erityisesti naisia, koska heitä on määrällisesti enemmän kuin eläkkeellä olevia miehiä. Tunnetusti naiset ovat myös miehiä innokkaampia joukkoliikenteen käyttäjiä ja kulttuurin kuluttajia.
Suomea ei nosteta talouskasvuun ilman pienipalkkaisten naisten sitkeää työtä, josta saatu eläke on totisesti ansaittu. Eikä lapsiperheiden arki suju ilman mummoenergiaa!
Sirpa Hertell
Pääsihteeri, Vihreät Naiset ry
HSL:n hallituksen varapuheenjohtaja