Kolumni on julkaistu alunperin 25.5. Iisalmen sanomissa.
Maailmalla Suomi on tunnettu historiallisesti ja tunnetaan edelleen vahvana naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustajana, eräänlaisena tasa-arvon mallimaana. Suomi ja sen ulkopoliittiset johtajat korostavat naisten roolia yhteiskunnallisen kehityksen edistäjinä. Tasa-arvo ei ole tässä ajassa turha päämäärä, kun monia itsestään selvinä pidettyjä, jo saavutettuja oikeuksia kyseenalaistetaan. Konkreettisesti tämä tarkoittaa muun muassa aborttioikeuden vastustamista, naisiin kohdistuvan väkivallan vähättelyä ja sateenkaari-ihmisten syrjintää.
Juuri nyt seuraan tiiviisti, millaisin toimenpitein ulko- ja turvallisuuspolitiikan murrokseen vastataan. Väitänpä, ettei taaksepäin luisuvan tasa-arvokehityksen ajassa saataisi solmittua kansainvälisiä sopimuksia, joilla valtiot ovat yhdessä aikanaan sitoutuneet naisten oikeuksien edistämiseen.
Suomalaisuuden selkäytimeen kuuluva sukupuolten tasa-arvo tuntuu unohtuvan ulkopoliittisesta keskustelusta vahingossa tai tahallaan: kun Suomi liittyi Natoon, ei hakemusprosessissa kiinnitetty lainkaan huomiota tasa-arvokysymyksiin. Vastaavia esimerkkejä tasa-arvon puuttumisesta löytyy myös kauppa- ja turvallisuuspolitiikasta.
Feministiseen ulkopolitiikkaan sitoutuminen on tapa tuoda sukupuolten tasa-arvo systemaattisemmin ulkopolitiikan ytimeen. Se vahvistaa sellaisten ihmisten – naisten, tyttöjen, vammaisten, ikäihmisten – oikeuksia ja mahdollisuuksia, joiden asema ei globaalisti toteudu täysimääräisesti. Tavoitteena on siis ulkopolitiikka, joka osallistaa naiset ja vähemmistöryhmiin kuuluvat vahvemmin päätöksentekoon sekä huomioi ulkopolitiikan sukupuolivaikutukset. Se olisi strategia sille, mikä on meille tärkeää ja missä meillä on ulkopoliittisesti erityistä osaamista.
Viime viikonloppuna sekä Vihreät että SDP kokoontuivat eduskuntavaaleja edeltäviin puoluekokouksiin. Molemmat lupaavat tuoreissa poliittisissa ohjelmissaan edistää feminististä ulkopolitiikkaa. Eri puolueissa jaetut yhteiset tavoitteet siirtyvät myös todennäköisemmin seuraavaan hallitusohjelmaan. Jääkin nähtäväksi, sitoutuuko seuraava hallitus feministiseen ulkopolitiikkaan. Näin päättämällä Suomi linjaisi selvästi, millä puolella historiaa seisomme ulkopolitiikan tekijöinä.
Senni Martikainen
1. Varapuheenjohtaja
Vihreät naiset
Johanna Sydänmaa