Syntyvyys on laskussa ja taas katse kääntyy naiseen. Ei rakenteisiin, ei työelämään, ei poliittisiin
päätöksiin, vaan naiseen. Naisen kehoon, elämän aikatauluihin ja “vääriin” prioriteetteihin.
Julkisessa keskustelussa vihjataan, kysellään ja joskus suoraan moititaan: miksi et tehnyt lapsia
aiemmin, miksi opiskelit, miksi rakensit uraa, miksi et vain sopeutunut?
Samaan aikaan yhteiskunta on rakennettu tavalla, joka tekee perheellistymisestä riskin erityisesti naiselle. Raskaus ja synnytys kuormittavat naisen kehoa, perhevapaat osuvat yhä useammin äidille, ja äitiys näkyy palkkakuopassa, urakatkoksissa ja taloudellisessa epävarmuudessa. Työelämä vaatii joustavuutta, sitoutumista ja jatkuvaa saatavilla oloa, mutta kun syntyvyys laskee, ratkaisuksi tarjotaan jälleen naisen joustamista. Tee lapsia aikaisemmin, vaikka elämä ei olisi valmis. Tee lapsia nyt, vaikka työ ei jousta. Tee lapsia, vaikka turvaa ei ole.
On nurinkurista ja suoraan sanottuna tekopyhää, että sama yhteiskunta ensin ohjaa naisia kouluttautumaan pitkälle, rakentamaan uraa ja olemaan taloudellisesti itsenäisiä, ja sitten rankaisee heitä siitä, etteivät he ole ehtineet äideiksi “oikeaan aikaan”. Ensisynnyttäjä on yhä useammin nelikymppinen, koska nykyinen koulutus-ja työelämä on rakennettu niin. Pitkät opinnot, pätkätyöt, epävarmuus ja työelämän vaatimukset siirtävät perheellistymistä väistämättä myöhemmäksi.
Silti syntyvyyspolitiikka laahaa perässä vuosikymmeniä. Tämä näkyy erityisen räikeästi lapsettomuushoidoissa. On täysin kestämätöntä, että hoitojen ikärajat eivät vastaa todellisuutta nykyajassa, jossa naiset tekevät uraa pidempään ja perustavat perheen myöhemmin. Lapsettomuushoitojen yläraja tulisi nostaa esimerkiksi 45 ikävuoteen. Ei poikkeuksena, ei erillisellä anelulla, vaan järjestelmällisesti. Jos yhteiskunta hyväksyy ja jopa edellyttää myöhäisempää perheellistymistä, sen on myös tuettava sitä konkreettisesti. Muuten puhe huoltosuhteesta ja syntyvyyden nostamisesta on pelkkää sanahelinää.
Syntyvyys ei ole naisen yksilösuoritus, eikä nainen ole synnytyskone. Syntyvyys ei ole moraalinen velvollisuus eikä kansalaiskunto, joka mitataan kohdun toimivuudella. Niin kauan kuin syntyvyyden laskua pidetään naisten ongelmana, epäonnistuminen on poliittinen valinta. Syyllistäminen ei lisää syntyvyyttä, eikä biologisella kellolla uhkailu rakenna turvallista yhteiskuntaa.
Jos syntyvyyttä oikeasti halutaan nostaa, katse on käännettävä pois naisten kehoista kohti rakenteita. Työelämään, perhevapaisiin, hoivavastuuseen, terveydenhuoltoon ja lisääntymisterveyden palveluihin. Ja kyllä, myös miesten vastuuseen. Nainen ei ole syntyvyyspolitiikan väline, eikä hedelmällisyys ole ehtyvä luonnonvara, jota pitää hyödyntää ennen kuin se “menee hukkaan”.
Jos lapsia todella halutaan lisää tähän yhteiskuntaan, sen pitää näkyä lainsäädännössä, budjeteissa ja työelämän pelisäännöissä, ei naisten kehoihin kohdistuvissa odotuksissa. Lapsiystävällinen yhteiskunta ei vaadi yksilöitä venymään äärimmilleen, vaan muuttaa rakenteet sellaisiksi, että perheen perustaminen on mahdollista ilman pelkoa putoamisesta.
Olen saanut olla mukana tekemässä Vihreiden naisten uutta poliittista ohjelmaa. Kädenjälkeni näkyy erityisesti hyvinvointi-ja talouspolitiikan sekä perhepolitiikan osioissa. Uudesta poliittisesta ohjelmasta löytyy keino, jos toinenkin, vaikka siihen miten saadaan ihmiset haluamaan omaa perhettä. Joskus täytyy rikkoa rakenteita, jotta saadaan ehjää ja vaikuttavaa tilalle.
Heidi Aaltonen
2. varapuheenjohtaja
Vihreät naiset
Puoluevaltuuston puheenjohtaja
Vihreät
Kunta- ja aluevaltuutettu
Johanna Sydänmaa