Itsenäinen Suomi ei ole aina ollut itsestäänselvyys. Vasta 100 vuotta sitten isovanhempamme tekivät töitä itsenäisyyden saavuttamiseksi. Vaikka valtio oli jo julistettu itsenäiseksi, repi sisällissota kansaa kesken.
Nyt 100 vuotta myöhemmin viha ja taistelut ovat siirtyneet verkkoon. Ihmiset joutuvat hankkimaan ympärilleen henkilöitä, jotka käyvät heidän henkilökohtaisia viestejään läpi, jotta he eivät joutuisi jatkuvasti lukemaan itseensä kohdistuvia uhkauksia.
Suomalaiset ovat olleet aina ylpeitä itsenäisyydestään. Suomalaisia naisia on aina arvostettu, koska he ovat vahvoja ja itsenäisiä. Minäkin olen kasvanut hyvin perinteiseen suomalaisen naisen muottiin. Olen itsenäinen ja pärjään omillani. Koen kunniakseni toimia aktiivisesti Suomen ja suomalaisten eduista huolehtien.
Viime lauantaina istuin Vihreiden Naisten tuottaman Feministiakatemian -kurssilla, jossa oli lisäkseni useita muitakin naisia ympäri Suomea. Keskustelimme siitä, millaisilla tavoilla vahvoja naistoimijoita yritetään nykyään yhteiskunnassamme hiljentää. 100 vuotta sitten eri mieltä olevia ihmisiä muilutettiin valtion rajoille. Nykyään ihmiset, jotka näkyvät ja kuuluvat, joilla on mielipiteitä ja jotka edustavat erilaisia vähemmistöryhmiä, kokevat edelleen muilutusta, eri keinoin vain.
Sukupuolittunut verkkoväkivalta on äärimmäisen yleistä ja todella raakaa. Se ei koske vain poliittisesti aktiivisia naisia, se koskettaa kaikkia naisia. Riittää, että olet sukupuoleltasi nainen ja jokin nettiin lisäämäsi asia ärsyttää jotakuta, saa ihmiset liikkeelle. Internetin suoma mahdollisuus anonyymiin kommentointiin on tehnyt verkosta naisille vaarallisen paikan. Käsittämätöntä on myös se, kuinka hämärtynyt ihmisten mieli on myös sen suhteen, millä tavoin he kommentoivat jopa oma nimi ja kuva näkyvillä.
Suorat raiskaus- ja tappouhkaukset ovat nykyään suomalaisillekin naisille tuttuja. Meille itsenäisille ja vahvoille naisille. Meidät pyritään hiljentämään monin keinoin. Toistuva henkilökohtaisten vihaviestien ja uhkauksien saaminen ei riitä, myös läheisiämme voidaan uhata.
Minulle, suomalaiselle, vapaalle naiselle on tärkeää juhlia Suomen itsenäisyyspäivää. Sen merkitys on moninainen. Haluan olla tekemässä maastamme seuraavallekin 100 vuodelle turvallisempaa paikkaa. Valtiota, jossa naiset voivat toimia ilman minkäänlaista heihin kohdistuvaa uhkaa. Me emme hiljene, me olemme vasta aloittaneet.
Taru Yli-Panula
Kirjoittaja on Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja ja eduskuntavaaliehdokas Seinäjoelta