Naisten ja miesten vuorovaikutus ja osallisuus asepalveluksessa tasa-arvon näkökulmasta on Tampereen yliopiston teettämä tutkimus vuodelta 2017. Sen mukaan sukupuoleen perustuvaa syrjintää kokee varusnaisista joka toinen ja seksuaalista häirintää joka neljäs.
Oman asepalvelukseni suoritin 10 vuotta sitten lentosotakoulussa Kauhavalla. Henkilökohtaisia kokemuksia syrjinnästä ja seksuaalisesta häirinnästä kertyi armeijavuoden aikana lukemattomia. Osa kokemuksista oli hyvin räikeitä: suoraa ehdottelua, sopimatonta koskettelua ja naisten törkeää vähättelyä.
Suurinta osaa kokemuksistani en kuitenkaan silloin osannut tunnistaa häirinnäksi ja syrjinnäksi, koska olin ensinnäkin tosi nuori ja koska naista alentava kohtelu on normalisoitu puolustusvoimissa.
Naisten sijoittaminen omiin tupiin ja jopa eri kerroksiin johtaa tavallisimpaan ja luultavasti yleisimpään syrjintäkokemukseen, eli kuinka naiset unohdetaan omaan tupaan siirtymätilanteissa. Tämä oli jatkuva ongelma omana palvelusaikanani ja sitä esiintyy edelleen. Asumisjärjestelyillä naiset eristetään muista varusmiehistä, mikä vaikuttaa huomattavasti ryhmäytymisen onnistumiseen ja luo ulkopuolisuuden tunnetta.
Oman kokemukseni kautta suurimpia syitä, miksi syrjinnästä on vaikea puhua armeija-aikana on se, että naiset suorittavat asepalveluksen vapaaehtoisina. Niin käsittämättömältä kuin se kuulostaakin, häirintää ja huonoa kohtelua sietää, koska sitä, kuinka naiset ovat omasta vapaasta tahdostaan armeijassa painotetaan jatkuvasti. Vuoden aikana itkin itsekseni monta kertaa epäreilua kohtelua koettuani. Kuitenkin alistuin tilanteisiin koska en kokenut olevan muutakaan vaihtoehtoa kuin vain purra hammasta. Alokaskauden alkuaikoina muistan kyllä yrittäneeni keskustella kantahenkilökuntaan kuuluvan kouluttajan kanssa tilanteesta, jossa koin tulleeni väärin kohdelluksi. Silloin hän totesi minulle, että olen vapaaehtoisesti tullut armeijaan ja minun on opeteltava sietämään haasteita. Nyt ymmärrän, että hänen toteamuksensa kertoo juuri siitä, kuinka syvällä rakenteissa sukupuoleen perustuva syrjintä armeijassa todella on.
Nämä ”haasteet” taas olivat vuoden aikana mm. jatkuvaa tytöttelyä, taitojeni aliarvioimista ja sen kautta tehtävien epäreilu jakautuminen minun ja miespuolisten palvelustoverieni kesken. Lisäksi tähän vielä jatkuva seksualisointi ja sovinismi, jotka elää ja voi hyvin puolustusvoimissa.
Jatkokoulutuskaudella suoritin sotilaskuljettajakoulutuksen Ilmasotakoulussa Tikkakoskella. Olin kurssin ainut nainen 69 varusmiehen joukossa. 9 Viikon koulutusjaksolla ensimmäiset viikot kouluttajat kutsuivat minua vain tytöksi. Samaan aikaan he puhuttelivat muita kurssilaisia tavalliseen tapaan sukunimellä. (YKSI NAINEN, kuinka vaikeaa on opetella sekin nimi?!) Tytöttely väheni vasta sitten, kun aloin ohittamaan sen niin, etten reagoinut ennen kuin puhutteleva taho käytti oikeaa nimeäni. Se ei kuitenkaan koskaan loppunut täysin. Tikkakoskella minut eristettiin yksin asumaan 12 hengen tupaan ja eri kerrokseen muista kurssilaisista. Olikin enemmän sääntö kuin poikkeus, että minut aamuisin unohdettiin tupaani ja jouduin kävelemään yli kilometrin matkan yksin aamupalalle. 9 viikkoa Tikkakoskella olivat armeijavuoteni yksinäisintä ja vaikeinta aikaa. Sitä pahensi autokoulun päällikön ilmiselvä naisviha jonka kohteena olin useita kertoja. Vain se, että osa kouluttajista myönsi näkevänsä potentiaalini, arvosti taitojani ja sanoi sen jopa ääneen sai jaksamaan.
Yksi syrjinnän muodoista näkyy armeijassa käytettävissä varusteissa. Varusteet on mitoitettu miehille. Esimerkiksi itse kuljin ensimmäisen viikon 2 numeroa liian suurissa kengissä, ennen kuin sain luvan käyttää myös palveluksessa ns. lomakenkiä, joista ainoastaan löytyi koko 36. Viikon verran kompuroin rappusissa suurine kenkineni ja leimauduin kömpelöksi tytöksi.
Fyysinen kestävyys on armeijassa naisen hyväksynnän mittari. Ollakseen hyvä taistelija, on naisen pystyttävä suoriutumaan tehtävistä samalla tavalla miesten kanssa. Eli 55 kiloinen nainen kantaa samat varusteet kuin 75 kiloinen mies. Naiset joutuvat venyttämään itsensä äärirajoille ja usea kärsii erilaisista rasitusvammoista asepalveluksensa aikana.
Vakavin vamma on kuitenkin itsetunnon menettäminen. Se, että sukupuolesi määrittää sen, millaista kohtelua koet ja kuinka pystyt palveluksen suorittamaan, on murskaavaa. Vapaaehtoisina naiset tulevat armeijaan motivoituneina, into kuitenkin laantuu, kun huomaa aina olevansa heikoin lenkki muiden silmissä. Jokaisessa saapumiserässä on useampi varusmies, joilla ei ole mitään halua suorittaa palvelusta ja jotka lähinnä laskevat ryhmänsä tasoa. Silti naispuolinen palvelustoveri on yleensä se, jota syytetään jos ryhmäsuoritukset ovat heikkoja.
Noin 70% naisista käy armeijassa johtajakoulutuksen, eli aliupseeri- tai reserviupseerikoulun. Johtajana toimiminen armeijassa on naisille haastavaa, koska jo pelkästään omasta äänestään joutuu arvostelun kohteeksi. Naisen ääntä ei koeta uskottavaksi. Tämä kiteyttänee hyvin sukupuolen vaikutuksen puolustusvoimissa ja sen, kuinka syvällä syrjintä on.
Taru Yli-Panula
Kirjoittaja on Vihreiden Naisten varapuheenjohtaja ja Lakeuden Vihreiden Naisten puheenjohtaja
Puhe pidettiin Vihreän eduskuntaryhmän järjestämässä Kutsunnat naisille?- tilaisuudessa Pikkuparlamentissa 2.10.2018.
Johanna Sydänmaa