
Naisten osuuden pienenemiseen on vaikuttanut osittain se, että monet naiset ovat vetäytyneet liitoskuntien valtuustojen ehdokkuudesta. – Naisten tuleekin asettua rohkeasti ehdolle syksyn kuntavaaleissa, sanoo Vihreät Naiset ry:n varapuheenjohtaja Paula Pohjanrinne Kempeleestä. Missään tapauksessa ei ole syytä pelätä liitoskunnan suurempaa valtuustoa ja suurempaa byrokraattista koneistoa. Päinvastoin, suuremmassa koneistossa on enemmän toimijoita, joilta pyytää apua ja tukea. Lisäksi suuremmassa kunnassa yksi eturyhmä tai puolue ei pääse sanelemaan päätöksiä, kuten pienissä kunnissa usein käy. Kun eturyhmiä ja puolueita on useampia ne vahtivat toisiaan. Pienen kunnan valtuustossa yksin puolustuskannalle jäänyt valtuutettu voi helpommin löytää suuremmasta joukosta samanmielisiä – moni voi olla myös rohkeampi suuressa joukossa, jossa ei niin helposti joudu silmätikuksi.
Tulevissa kuntavaaleissa valitaan päättäjät, joiden tehtävänä on turvata kuntien asukkaiden tasapuoliset palvelut. Tasa-arvo toteutuu vain silloin, kun päättäjät edustavat kaikkia kuntalaisia tasapuolisesti, naisia, miehiä, nuoria ja vanhempia. Nyt jos koskaan on pidettävä huolta, että tasa-arvosta ei tingitä.
Lisätietoja:
Paula Pohjanrinne
040- 415 4907
paula.pohjanrinne@vihreat.fi