Suomalainen lehdistö on nauttinut ainutkertaista gloriaa Toimittajat ilman rajoja -järjestön nostettua heidät maailmanlaajuiseen kärkeen vuonna 2010. Tänä vuonna Suomi on pudonnut kolmanneksi kiitos pääministerimme omituisten, yksittäiseen YLEn toimittajaan kohdistamien sähköpostihyökkäysten takia, mihin organisaation johto vastasi omasta mielestään asiaankuuluvasti: Instituution väkivaltaa kasvattamalla, toimittajat vaientamalla. Lehdistön vapauden mallimaa keikkuu kaltevalla pinnalla piilottaa juttujaan julkisuudelta.
Ympäristön oma ääni on aina tarvinnut tulkikseen toisia, meitä ihmisiä, journalisteja, some-velhoja, joiden kirjoittamisen kyvyistä on kiinni kuka ja missä pysyy kärryillä mistä. Mitä tai ketä liikutamme sanoillamme, sanomisellamme, teksteillämme ja kirjoittamisen taiteella? Mihin vieraanvaraisuutemme avaa ovia? On välttämätöntä, että kirjoittaminen, sanominen ja jopa äänen käyttö ymmärretään myös institutionaalisesti. Avoimen ja vapaan ilmaisun on oltava ihan ensimmäinen ehto, että minkäänlaisesta demokratiasta voitaisiin väitellä. Jos et ole vielä tavannut intohimoisesti politiikasta väitteleviä ihmisiä, suosittelen vierailemaan Välimeren rannoilla (vain miehille) tarkoitetuissa kahviloissa. Hyvä, jos saavat toisiltaan puheenvuoron. Asia käy helposti ohikulkijallekin selväksi, minkä puolesta ja mitä vastaan keskustelu kulloinkin aaltoilee.
Ideologinen ekologia tarkoittaa sellaista ympäristöajattelua, jossa kaikki ajattelun kohteena oleva ympäristö-niminen on nostettu jonkin sitä kuvaavan ideaalisen, ideoihin pakatun varaan. Tällä tavoin on syntynyt ajatus vihreästä poliittisesta liikkeestä, joka yhteistä visiotaan toteuttaessaan tarvitsee idean ympäristön suojelemisesta ja sen sellaisenaan eteenpäin, tuleville sukupolville siirtämisestä. Totta kai, kuka ei tuota ajatusta vihreänä feministinä allekirjoittaisi. Mutta missä on ideologisen ekologian oma ääni? Miten vihreä feministi saattaisi tapailla kirjoittaa tai sanoa jotain ympäristöstä sen väistämättömän julkisen liikenteen ja toimivan pyörätieverkoston yli? Ideologisen ekologian oma ääni on symbolisessa, jota kukaan kirjoitustaitoinen väistämättä ohjailee omalla ilmaisullaan. Kirjoituksen merkityksellistyminen tapahtuu vuoropuhelussa lukijan kanssa ilman, että tämäkään hetki olisi suljettu ajalta tai tilalta.
Kansainvälisenä lehdistönvapauden päivänä kannustan rummuttamaan ideologian silkkistä pintaa ja tatuoimaan journalistiset verkostosi taas uusilla teksteillä biotoopin, metsän suojan, pohjavesiruhjeen, makean veden petokalojen ja kaupunkipurojen vapaana virtaamisen puolesta. Tervetuloa metsään hengittämään, männyn kävyt, kaiken maailman kulkurit, liike ja muoto.
Tiina Vainio
Kirjoittaja on Vihreiden Naisten hallituksen jäsen
Johanna Sydänmaa