Maailman paras koulu ei jätä ketään tyhjän päälle. Puolustan koulutuksen tasa-arvoa, varhaiskasvatuksen turvaamista jokaiselle lapselle lainsäädäntöä myöten sekä positiivista diskriminaatiota resurssien jakamisessa niillä alueilla, joilla syystä tai toisesta tarvitaan enemmän. Sunnuntaina on Minna Canthin päivä, tasa-arvon ja yhtäläisen vaikuttamisen mahdollisuuden liputuspäivä. Järjestän kirjallisen iltapäivän olohuonetenttinä kotonani. Olen kutsunut kirjailijavieraaksi Mila Teräksen, joka kuvakirjoillaan on jo raivannut tiensä useampaankin suomalaiseen olohuoneeseen.
Hämärinkäinen on nimeltään Teräksen kuvakirjan mystinen pimeän olento, joka kulkee siellä, minne moni ei uskaltaisi mennä. Hämärä hahmo tuskin erottuu kuvan taustaa vasten. Hän avaa uusia kuvia ja tuoreita kulmia ei pelkästään tuntea ja tunnistaa pelon aiheita vaan myös päästä niistä yli. Teräksen uusin teos, Jälkiä, maalaa Helene Schjerfbeckin viimeistä omakuvaa. Noista muutamista viivoista versoo kokonainen elämä takaumina eri tiloihin, tunnelmiin ja ihmisiin, joiden kanssa ja joiden kautta taide pysyy. Kieli ja kuvat kietoutuvat toisiinsa. Tekstin tukemana lukija pysähtyy mielensä kuvien keskellä. Feministisen politiikan kieli ja kuvat ovat ihollani. Schjerfbeckin omin sanoin: “Kanske en människa måste dö många gånger.”
Yhdessä avaamme uusia näköaloja politiikkaan. Työ tapahtuu monen mutkan kautta ja joskus hyvinkin pienten eleitten taiteena. Minna Canth työskenteli 1880-luvulla seitsemän lapsen yksinhuoltajana. Hän piti puotia, kotia ja kirjallista salonkia pystyssä tavalla, josta tämä maa ei vieläkään ole päässyt yli. Canth tunnetaan yhdessä Juhani Ahon kanssa suomalaisen kirjallisuuden realistisen kuvauksen mestarina. Canthin näytelmä Kovan onnen lapsia esitettiin Suomalaisessa Teatterissa Helsingissä vain yhden kerran. Yhteiskunnan eriarvoisuuden ja siihen liittyvien kipupisteitten tuominen näyttämölle oli liikaa porvarilliselle teatteriyleisölle. Monessa teoksessaan Minna keskittyy yksinäisen naisen kohtaloon: Hanna on puristuksissa isänsä odotusten ja avioliittojärjestelyjen painaessa hänen omia tunteitaan sivuun; Anna-Liisan häpeä peittää vastasyntyneen lapsensa kuoleman äidin oman käden kautta. Kuin kirjallisuudessa myös kevään kunnallisvaaleissa henkilökohtainen on poliittista. Minna Canthin puoliso kuoli sairaskohtaukseen vähän ennen seitsemännen lapsen syntymää. Canthin kerrotaan varoitelleen sekä vanhimpia lapsiaan että muita huonekunnan jäseniä omasta uupumuksestaan.
Iltapäivän huipentumana kurkistamme tulevaisuuteen, Edith Södergranin teksteihin ja niissä aukeavaan kielten ja kulttuurien rikkauteen. Tekstien rikkaus, kirjailijoitten etevyys ja lukupiiriin kuuluva kuuntelemalla keskusteleminen ovat itselleni kevään kuntavaalikampanjan ehdoton huipennus. Yhdessä ystävien kanssa.
Johanna Sydänmaa