Yhden ihmisen vaikutusta politiikassa vähätellään jatkuvasti äänestäjästä presidenttiin, mutta politiikan prosesseihin osallistuminen osoittaa näkökulman todellisuuteen nähden pessimistiseksi. Mitä häviää, jos yrittää – aikaa? Niin varmasti käy muutenkin elämässä.
Politiikka näyttäytyy monille etäisenä koneistona, jonka suunnasta tavallinen rivijäsen voi korkeintaan esittää toiveita. Todellisuudessa puolueet rakentuvat kuitenkin ihmisistä, jotka käyttävät aikaansa, osaamistaan ja arvojaan yhteisten tekstien, tavoitteiden ja kompromissien muotoiluun. Jokainen kirjattu sana on joskus ollut jonkun ehdotus. Jokainen ohjelma on lopulta kokoelma ihmisiä, jotka päättivät osallistua. Siksi poliittinen toimijuus ei ole vain oikeus, se on myös velvollisuus niille, jotka haluavat nähdä maailman muuttuvan.
Poliittinen ohjelmatyö on ydinosaamistani. Vastasin vuosina 2015–2020 perustamani Eläinoikeuspuolueen EOP:n manifestin sekä eläin-, yhteiskunta- ja vaaliohjelmien kirjoittamisesta. Feministinä pidän erityisen tärkeänä, että muunlajisten oikeudet ja vegaaniset arvot näkyvät vahvasti myös vihreässä feminismissä, ja juuri kaltaiseni äänestäjät etsivät parhaillaan poliittista kotiaan.
Syksyllä 2025 tulin valituksi Vihreiden Naisten poliittisen ohjelman muutostyöryhmään. Työryhmässä kunnostauduin erityisesti eläinoikeuksien, kasvisruokakysymyksen, perhe- ja päihdepolitiikan kirjauksissa sekä ohjelman kokonaisuuden hallinnassa. Samana syksynä minut valittiin myös sekä Helsingin Vihreiden Naisten että puolueen eläinpoliittisen ohjelmatyöryhmän puheenjohtajaksi, joten osallistuminen puolueohjelman kokoisen merkityksellisen dokumentin kirjoittamiseen tuntui lähes velvoittavalta. Kun tietää, miten paljon ohjelmatekstit ohjaavat puolueen tulevaa politiikkaa, niihin osallistumatta jättäminen olisi tuntunut enemmän luopumiselta kuin neutraalilta sivustaseuraamiselta.
Kun tietää, miten paljon ohjelmatekstit ohjaavat puolueen tulevaa politiikkaa, niihin osallistumatta jättäminen olisi tuntunut enemmän luopumiselta kuin neutraalilta sivustaseuraamiselta.
Puolueohjelman kommentoinnin aloitin aivan kuten kuka tahansa puolueen jäsen: kommentoimalla lomakkeelle omissa nimissäni. Sen lisäksi autoin Vihreitä Naisia ja Helsingin Vihreitä Naisia koostamaan omat kommenttinsa ja tavoitteensa ristiinlukemalla puolueohjelman ensimmäisen version Vihreiden Naisten poliittisen ohjelman kanssa, jonka kirjoittamisessa olin ollut mukana.
Kun koin lomakekommenttien merkkimäärät sekä poliittisesti että argumentaation kannalta turhauttavan rajoittaviksi, oli nopeasti selvää, että ilmoittaudun ehdolle Vihreiden Naisten delegaatioon, kun puolueohjelman muutostyöryhmää alettiin koostaa. Ensimmäisen kommenttikierroksen toteutuneiden muutosten jälkeen olin samaan aikaan pettynyt ohjelman varovaisuuteen ja helpottunut siitä, että olin päättänyt pyrkiä mukaan itse vaikuttamaan sen seuraavaan vaiheeseen. Ja tilanne oli jälleen muistutus siitä, että politiikassa ulkopuolelle jääminen ei yleensä johdu siitä, ettei voisi vaikuttaa, vaan siitä, ettei tule vain itse lähteneeksi mukaan.
Puolueohjelman tullessa toiselle kierrokselle toimintatavat olivat käytännössä samat kuin ensimmäisessä: kommentointia, ristiinlukemista, yhteensovittamista ja näyttöaikaa. Ratkaiseva hetki koitti kuitenkin muutostyöryhmän ensimmäisessä yhdentoista tunnin maratonissa, jossa puolueohjelman kiistanalaisimpia kohtia purettiin, perusteltiin ja muotoiltiin uudelleen puheenjohtajiston ja valittujen edustajien näkemysten pohjalta. Viimeistään siellä saimme esityksin ja äänestyksin läpi suurimman osa Helsingin Vihreiden Naisten muutoksista.
Vihreät osoitti käytännössä, ettei puolue ole valmis rakennelma, johon ihmisen täytyy sovittaa itsensä, vaan demokraattinen yhteisö, jonka suuntaan ja sisältöön voi aidosti vaikuttaa.
Ohjelmaan nousivat puoluekokoukseen vietävään versioon esimerkiksi ‘naisviha’, ‘naismurha’, antirasistinen ohjelma sekä aiempaa kattavammat eläinoikeudet. Tämä oli hyvä osoitus siitä, että myös paikallisyhdistykset voivat vaikuttaa puolueen keskeisimpiin poliittisiin linjauksiin, kun tavoitteet on valmisteltu huolellisesti ja niiden puolesta osataan argumentoida. Omasta näkökulmastani hetki oli paitsi palkitseva myös eheyttävä: Vihreät osoitti käytännössä, ettei puolue ole valmis rakennelma, johon ihmisen täytyy sovittaa itsensä, vaan demokraattinen yhteisö, jonka suuntaan ja sisältöön voi aidosti vaikuttaa.
Puoluekokous oli monella tapaa näytön paikka, johon osallistuttaessa tunnelma oli jo valmiiksi juhlava. Vaikka puolueohjelman lopullista muotoa sai odottaa näyttäviin käsiäänestyksiin asti, lopulta vain yksi itselleni todella merkittävä, ja liian spesifiksi luonnehdittu, eläinoikeuskirjaus putosi loppumetreillä pois ohjelmasta. Asetelma tuntui lähes poikkeukselliselta onnistumiselta näin laajassa prosessissa.
Puoluekokouksen iltatyöryhmässä ohjelmaan saatiin vielä paljon hyvää: parannuksia feministiseen talouspolitiikkaan, kirjaus siitä, ettei kivun merkitys riipu sen kokijan lajista, sekä intersektionaalisuuden kannalta merkittäviä otsikko- ja rakennemuutoksia. Sunnuntain äänestyksissä puoluejäsenistö antoi vielä JAA-äänen yritysvastuun velvoittavalle laajentamiselle tasa-arvoraportointiin sekä harmaahylkeiden suojelulle. Juuri tällaisina hetkinä politiikka konkretisoituu: salissa istuu joukko ihmisiä, jotka nostavat käsiään sen puolesta, millaisessa yhteiskunnassa haluavat elää. Me Helsingin Vihreät Naiset yhtenä rintamana.
Juuri tällaisina hetkinä politiikka konkretisoituu: salissa istuu joukko ihmisiä, jotka nostavat käsiään sen puolesta, millaisessa yhteiskunnassa haluavat elää.
Ansiostamme uusi puolueohjelma kirjaa:
“Vihreät on feministinen puolue. Feminismillä tavoitellaan kaikille vapautta olla oma itsensä ja yhteiskunnan eriarvoisuutta aiheuttavien valtarakenteiden aktiivista purkamista. Vihreä feminismi on intersektionaalista eli moniperustaisen syrjinnän tunnistavaa ja sitä purkavaa.”
Omien vaikutusteni ansiosta tiedän nyt täydellä varmuudella, missä poliittinen kotini on – olenhan ollut sitä itse rakentamassa. Samalla puolueohjelmaprosessi vahvisti uskoani Helsingin Vihreiden Naisten merkitykseen feministisenä ja intersektionaalisena vaikuttajana Vihreissä. Monet niistä tavoitteista, joita yhdistyksessämme pidettiin tärkeinä, löytyvät nyt myös puolueen korkeimmasta poliittisesta ohjelmasta.
Puolueohjelmaprosessi vahvisti uskoani Helsingin Vihreiden Naisten merkitykseen feministisenä ja intersektionaalisena vaikuttajana Vihreissä. Monet niistä tavoitteista, joita yhdistyksessämme pidettiin tärkeinä, löytyvät nyt myös puolueen korkeimmasta poliittisesta ohjelmasta.
Yhden ihmisen vaikutusta politiikassa vähätellään, mutta omat kokemukseni puolueohjelmaprosessista osoittivat jälleen päinvastaista. Politiikka ei todellakaan ole jotain, mitä ”jossain” tehdään, vaan jotain, mitä tehdään silloin, kun ihminen päättää käyttää ääntään, osaamistaan ja aikaansa yhdessä muiden kanssa. Älkää viekö itseltänne poliittista toimijuuttanne, älkääkä lannistamalla yrittäkö tehdä sitä myöskään muille, kun meillä on oikeasti mahdollisuus rakentaa parempaa tulevaisuutta.
Saana-Maria Kailasto
Helsingin Vihreiden Naisten puheenjohtaja
Vihreiden Naisten hallituksen varajäsen
Filosofian maisteri
Johanna Sydänmaa