#Valoaeiväkivaltaa – Istanbulin sopimus pähkinänkuoressa

Istanbulin sopimus, eli Euroopan neuvoston yleissopimus naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan ehkäisemisestä ja torjumisesta. Kyseessä on ensimmäinen laaja-alainen sopimus, jonka tarkoitus on ennaltaehkäistä ja poistaa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Sopimus sisältää runsaasti velvoitteita väkivallan uhrien suojelemiseksi ja väkivallan tekijöiden saattamiseksi rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan.

Suomessa sopimus astui voimaan vuonna 2015. Ratifioimalla (vahvistamalla) sopimuksen, maat sitoutuvat mm. seuraaviin toimenpiteisiin:

– ottamaan käyttöön 24/7 toimivan ilmaisen auttavan puhelimen, jossa voi luottamuksellisesti tai nimettömästi kysyä neuvoa naisiin tai perheenjäseniin kohdistuvassa väkivallassa

–  perustamaan riittävän määrän helposti saavutettavia turvakoteja (Suomessa edellytys 550 perhepaikkaa, nykytilanne 179)

– käyttämään seksuaalirikoksen tunnusmerkkinä suostumuksen puutetta, kun taas nykyinen Suomen lainsäädäntö määrittelee raiskauksen käytetyn ruumiillisen väkivallan kautta

– tarjoamaan keskitettyä tukea raiskausten ja muun seksuaalisen väkivallan uhreille. Sopimuksen mukaan matalan kynnyksen tukikeskuksessa uhrin tulee saada ”yhdestä ja samasta paikasta” erityistukea, kuten oikeustieteellista tutkimusta, traumatukea, psykologista neuvontaa ja terapiaa. Suomi perusti viimeisenä Pohjoismaana ensimmäisen keskuksen toukokuussa 2017.

Suomi raportoi tänä vuonna ensimmäistä kertaa sopimuksen sisällön toteuttamisesta. Kansalaisjärjestöt nostivat omissa lausunnoissaan esille resurssien puutteellisuuden ja mm. turvakotien vähäisyyden suhteessa edellytyksiin.

Arviointiin jätetyt lausunnot löytyvät GREVIOn sivuilta täältä.

Sopimus kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Scroll to Top