Vihreät Naiset kansainvälisesti historialliseen vaalitulokseen

Kuvaaja Hanne Salonen / Eduskunta

Eduskuntavaaleissa 14.4.2019 valittiin historiallisen korkea määrä vihreitä naisia Suomen eduskuntaan. Vihreiden uuden eduskuntaryhmän muodostaa 17 naista ja 3 miestä, jolloin naisten osuus on 85% edustajista. Naisten osuus päättäjistä kansainvälisesti on 24,3% edustajista (IPU, 2019).

“Filosofiamme on tukea naisia etenkin vaalien välillä, kannustaa heitä ja rohkaista heitä ottamaan tilaa miesvaltaisella alalla”, kertoo Vihreiden Naisten pääsihteeri Sirpa Hertell. ”Teemme työtä sekä puolueen sisällä että verkostoituen muiden, myös kansainvälisten tasa-arvotoimijoiden kanssa.”

Valittujen joukosta nousee myös naisten moninaisuus: lasikattoja rikkoivat eri vähemmistöjen edustajat. Uuden sukupolven edustajien nousu päätöksentekoon näkyy myös ensikertalaisten naisedustajien menestyksessä (10/20).

“Sipilän hallitus aiheutti takapakkia tasa-arvolle. Tavoitteenamme on saada Suomeen feministinen hallitus. Yhteisistä asioista tulee päättää yhdessä, syrjimättä ja kuuntelemalla. Kestävää tulevaisuutta ei voi rakentaa ilman kaikkien yhdenvertaista osallistumista päätöksentekoon”, puheenjohtaja, kansanedustaja Emma Kari kommentoi.

Lisätietoja:

Emma Kari
Puheenjohtaja, Vihreät Naiset
+358 (0)9 432 3061

Sirpa Hertell
Pääsihteeri, Vihreät Naiset
+358 (0) 50 5666 818

 

Scroll to Top