
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson ilmoitti heinäkuussa alkavansa ajaa Suomeen seksin oston täyskieltoa. Nykyisen lain mukaan seksin osto on kielletty ihmiskaupan uhreilta, ja vastuu uhrin tunnistamisesta on seksin ostajalla. Käytännössä oikeudenkäynneissä on kuitenkin hyvin hankala osoittaa, onko seksin ostaja tiennyt myyjän olevan ihmiskaupan uhri vai ei. Nykyinen laki mahdollistaa monia erilaisia epäoikeudenmukaisia ratkaisuja eikä käytännössä edistä ihmiskaupan uhrien asemaa Suomessa lainkaan.
Vihreät Naiset vaatii poliittisessa ohjelmassaan Suomeen seksin oston täyskieltoa Ruotsin, Norjan ja Islannin mallien mukaan. – Täyskielto selkiyttäisi lainsäädännöllistä tilannetta, helpottaisi poliisin toimintaa ja vähentäisi Suomen houkuttelevuutta ihmiskaupan kohdemaana, toteaa Vihreiden Naisten puheenjohtaja Anna Moring. Seksin oston täyskielto myös loisi yhtenäisen pohjoisen vyöhykkeen, jossa seksin osto olisi kokonaan kiellettyä, ja tekisi Pohjoismaista vähemmän suositun ihmiskaupan kauttakulkureitin.
Seksin ostamisessa ja myymisessä ei ole kysymys yksittäisten naisten tai miesten oikeudesta toimia palveluntarjoajina vaan yhteiskunnassamme vallitsevasta ihmiskuvasta ja etenkin naisten asemasta. – Seksin oston kieltäminen on selkeä viesti siitä, ettei seksi ole ostettavissa oleva hyödyke eikä nainen ole kauppatavara – niin kuin ei mieskään, sanoo Vihreiden Naisten hallituksen jäsen Mervi Janhunen Tampereelta.
Hollannin ja Saksan esimerkit osoittavat, että seksikaupan vapauttaminen ei vähennä siihen liittyvää ihmiskauppaa eikä harmaata taloutta, päinvastoin. – Vaikka prostituutio on esimerkiksi Hollannissa täysin laillista, halukkaita vapaaehtoisia myyjiä ei ole riittävästi kysyntään nähden vaan julkisen bordelliverkoston takana toimii pimeä bisnes, jossa ihmiskaupan uhrit pakotetaan myymään seksiä halvalla ja huonoissa oloissa, Anna Moring toteaa.
Ruotsissa tehdyn selvityksen mukaan seksin oston täyskielto on vähentänyt Ruotsin kiinnostavuutta ihmiskaupan kohdemaana ja kauttakulkumaana, mutta pelättyä seksikaupan maan alle painumista ei ole juurikaan tapahtunut. Sen sijaan myös mahdollisilla seksin ostajilla on täyskiellon myötä selkeä näkemys siitä, että he toimivat lainvastaisesti, mikä on vähentänyt halukuutta seksin ostoon ja vaikuttanut myönteisesti yleiseen asenneilmapiiriin.
Lakia ei kuitenkaan saa säätää ajattelematta seksityöläisten asemaa. Täyskiellon tullessa voimaan tulee huomioida seksityötä tekevien ihmisten moninaiset tilanteet ja tarjota heille heidän tarvitsemaansa tukea ja apua. Lisää resursseja tarvitaan myös ihmiskaupan uhrien auttamiseen sekä ihmiskaupan torjuntaan yleisemmin.
Lisätietoja:
Anna Moring
Puheenjohtaja, Vihreät Naiset ry
GSM 044 5359505
Mervi Janhunen
Hallituksen jäsen, Vihreät Naiset ry
GSM 050 5996411
Vihreiden naisten poliittinen ohjelma: