Vihreät Naiset valitsi varapuheenjohtajat vuodelle 2013

Vuoden ensimmäinen hallituksen kokous valitsi yhdistykselle ensimmäisen ja toisen varapuheenjohtajan. Järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsi varapuheenjohtajiksi Paula Pohjanrinteen Kempeleestä ja Henna Hakkaraisen Helsingistä. Valinta näytti hallituksen vahvan luottamuksen naisia kohtaan, sillä molemmat toimivat varapuheenjohtajina myös vuonna 2012.

– Vuonna 2013 yhdistyksen toiminnan painopisteenä on paikallisyhdistysten toiminnan vakiinnuttaminen, ensimmäinen varapuheenjohtaja Paula Pohjanrinne kertoo. Kun edessä on vaaliton vuosi, on hyvä hetki hioa toimintaa ja keskittyä vaikuttamistyöhön. Haluamme kiinnittää erityistä huomiota siihen, miten pienet paikkakunnat saadaan tasavertaisesti mukaan yhdistyksen toimintaan ja päätöksentekoon. Tasa-arvokysymykset ovat ympäri maata samat, mutta pienillä ja suurilla paikkakunnilla painotukset ovat erilaisia, Pohjanrinne jatkaa.

Vihreillä naisilla on 17 paikallisyhdistystä ympäri Suomen. Jäsenmäärä on kasvanut jo yli tuhannen ja uusia yhdistyksiä on syntymässä.

– Tavoitteenamme on mahdollistaa jäsenten entistä voimakkaampi osallistuminen yhdistyksen politiikkaan ja kannanmuodostukseen, toinen varapuheenjohtaja Henna Hakkarainen sanoo. Viime vuosina toiminta on painottunut vaaleihin, mutta nyt on keskitytään pohtimaan sisältöjä ja toimintamuotoja.

Vihreiden Naisten hallitusvalinnoissa on pyritty huomioimaan paikallisyhdistysten alueellinen tasavertaisuus. Suurten paikkakuntien lisäksi edustajia valittiin Huittisista, Inarista ja Jyväskylästä.

Scroll to Top