Tiedote 22.4.2020 Green European Foundation järjestää yhteistyössä Opintokeskus Vision ja Vihreät Naiset ry:n kanssa vuoden 2020 aikana Feminists in the
Turun kaupunginvaltuusto kipuili vuosia raitiotien kanssa, mutta lopulta kaupunginvaltuusto päätti edetä ratikan suunnittelussa äänin 47-16. Edessä on vielä myöhemmin varsinainen
Suomalaiset ovat sinnitelleet poikkeusoloissa. Epidemiaan on menehtynyt läheinen, muistisairas ei ole pitänyt hetkeen ketään kädestä kiinni, huoli kotona yksin pärjäilevästä
Tasan vuoden päästä päätetään, ketkä nousevat valtuustoihin päättämään Suomen kuntien tulevaisuudesta. Kuntavaalit toimitetaan joka neljäs vuosi. Vaaleissa kunnan asukkaat valitsevat
Puolasta kuuluu huolestuttavia uutisia, kun naisten oikeuksia polkeva oikeistopopulistinen liike kasvattaa voimiaan koronapandemian jyllätessä. Koronapandemia myös estää kansalaisia osoittamasta mieltä,
Hallitus on tehnyt isoja päätöksiä suojellakseen ihmishenkiä ja kaikkien terveyttä – hyvä niin! Poikkeustilanne vaatii yhtäältä nopeita toimia, mutta toisaalta
Mitä on feministinen hyvinvointipolitiikka?Miten huolehtia mielen hyvinvoinnista vaikeina aikoina? Jatkamme suosittua webinaarien sarjaa feministisen politiikan teemoista! Seuraava webinaarin aiheina ovat
Valtakunnallista endometrioosiviikkoa vietetään tänä vuonna 23.-29.3. teemalla #näkymätönnäkyväksi. Viikon aikana käsitellään sitä, miten eri tavoin endometrioosi näyttäytyy sairastavilla ja miten
Kulttuurin merkitys kasvaa aina kun eletään poikkeusaikoja. Eikä pandemia ole eristänyt meitä kulttuurista nytkään. Koronakeväänäkin karanteenissa elävät ihmiset kokoontuvat virtuaalisten
Mitä on verkkoväkivalta? Missä kulkee rikoksen raja? Käynnistämme jäsenillemme suunnattujen webinaarien sarjan tasa-arvon ja feministisen politiikan teemoista. Ensimmäinen webinaari
Moni maa on turvautunut tai turvautumassa liikkumisen rajoittamiseen koronavirusepidemian rajoittamiseksi. Toteutustapoja on erilaisia: julkista liikennettä on rajoitettu ja joissakin maissa
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Olen Helsingin Vihreiden 3. varavaltuutettu, kulttuuri- ja kirjastojaoston vpj ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varajäsen. Puheenjohdan Mäkelänrinteen uintikeskuksen hallitusta. Ammatiltani opinto-ohjaaja toisella asteella, koulutukseni on liikuntatieteiden maisteri. Olen sitoutunut edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia, opetuksen ja varhaiskasvatuksen resursseja, mielenterveyspalvelujen saatavuutta, kulttuuri- ja liikuntapalvelujen monipuolista tarjontaa sekä lähiluonnon sekä merellisen Helsingin kehittämistä. Minulle on tärkeää, että kaupunki pitää huolta peruspalveluistaan, työntekijöidensä jaksamisesta sekä syrjäytymisen ehkäisystä.