Vihreät Naiset

Mari Holopainen: Vanhemmuus ei ole välineurheilua – syntyvyyttä tuetaan myönteistä asenneilmapiiriä vahvistamalla

Ajankohtaista, Kaikki

Suorituspaineiden luomisen sijaan on tärkeää, että tukea on saatavilla oli kyseessä synnytyksestä palautuminen, varhaiskasvatuspaikan löytyminen läheltä tai vanhemmuuden ja parisuhteen ongelmatilanteiden ratkaisu. Jotta lapsen saaminen olisi mahdollista yhä useammalle sitä toivovalle, tulee hedelmöityshoitojen saatavuus ja kohtuuhintaisuus sekä adoptiomahdollisuudet turvata. Perheen perustaminen voi olla mahdollista myös ilman kumppania.

Mari Holopainen: Vanhemmuus ei ole välineurheilua – syntyvyyttä tuetaan myönteistä asenneilmapiiriä vahvistamalla Lue lisää»

Vihreät Naiset: Feministisellä kaupunkisuunnittelulla torjutaan väkivaltaa ja sen uhkaa

Ajankohtaista, Kaikki

Väkivaltaa ja sen uhkaa on torjuttava kaikin mahdollisin keinoin. Tähän tarvitaan ennen muuta asennemuutosta, jonka täytyy lähteä miehistä – heidän pitää kantaa vastuunsa häirinnän lopettamisessa. Mutta asiaan pitää puuttua myös politiikalla. Feministinen kaupunkisuunnittelu on yksi keskeinen keino parantaa julkisten tilojen turvallisuutta ja saavutettavuutta.

Vihreät Naiset: Feministisellä kaupunkisuunnittelulla torjutaan väkivaltaa ja sen uhkaa Lue lisää»

Vihreät Naiset: Naistenpäivänä alkava sulkutila alleviivaa tarvetta feministiselle politiikalle

Ajankohtaista, Kaikki

[et_pb_section fb_built=”1″ admin_label=”section” _builder_version=”3.22″][et_pb_row admin_label=”row” _builder_version=”3.25″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”][et_pb_column type=”4_4″ _builder_version=”3.25″ custom_padding=”|||” custom_padding__hover=”|||”][et_pb_text admin_label=”Text” _builder_version=”3.27.4″ background_size=”initial” background_position=”top_left” background_repeat=”repeat”] Vihreät Naiset

Vihreät Naiset: Naistenpäivänä alkava sulkutila alleviivaa tarvetta feministiselle politiikalle Lue lisää»

Scroll to Top