Hiljainen hyväksyntä ja toimimattomuus ei ole antirasismia. Minä muistan edelleen ne, jotka olivat hiljaa. Niitä kutsun ystävikseni, jotka toimivat. Jotka puuttuivat, ja tukivat.
Sukupuolten välinen epätasa-arvo näkyy myös ilmastokriisissä, joka iskee kovimmin jo valmiiksi heikossa asemassa oleviin ihmisryhmiin. Erityisessä vaarassa ovat kehittyvien maiden
Keski-Suomen Vihreät Naiset ry viettää 15-vuotismerkkipäiväänsä 15.3., jolloin KesViNa virallisesti rekisteröityi yhdistykseksi. Toiminta on ollut koko ajan aktiivista. Alkuperäisistä jäsenistä
Muistan teininä, kuinka äitini aina patisti meitä lapsia äänestämään vaaleissa naista niin kauan kuin naisia olisi eduskunnassa enemmistö. Vei kuitenkin
Vihreät naiset vaatii, että vihapuhe tuomitaan kaikkien päättäjien toimesta aktiivisesti ja selväsanaisesti kuntavaalikeväänä. Vihapuhe vähentää tutkitusti kohteidensa halua osallistua politiikkaan. Näin sillä on suora vaikutus siihen, ketkä uskaltavat osallistua julkiseen keskusteluun ja demokraattiseen päätöksentekoon.
Tänään on juhlapäivä, kun Kymenlaakson Vihreät Naiset täyttää 10 vuotta. On kunniatehtävä saada toimia hallituksen puheenjohtajana juuri tänä vuonna. Ei
Tiedote 26.11.2020 Vihreiden Naisten järjestö- ja viestintäsuunnittelijana aloittaa 2.12.2020 valtiotieteiden maisteri Aiski Ryökäs. Ryökäs siirtyy Vihreisiin Naisiin Helsinki Pride -yhteisöstä,
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Olen Helsingin Vihreiden 3. varavaltuutettu, kulttuuri- ja kirjastojaoston vpj ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varajäsen. Puheenjohdan Mäkelänrinteen uintikeskuksen hallitusta. Ammatiltani opinto-ohjaaja toisella asteella, koulutukseni on liikuntatieteiden maisteri. Olen sitoutunut edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia, opetuksen ja varhaiskasvatuksen resursseja, mielenterveyspalvelujen saatavuutta, kulttuuri- ja liikuntapalvelujen monipuolista tarjontaa sekä lähiluonnon sekä merellisen Helsingin kehittämistä. Minulle on tärkeää, että kaupunki pitää huolta peruspalveluistaan, työntekijöidensä jaksamisesta sekä syrjäytymisen ehkäisystä.