Vihreät Naiset ry lanseeraa yhdessä Vision kanssa ensimmäistä kertaa eduskuntavaaliehdokkaille suunnatun feministisen kurssin, Feministiakatemian. Kurssin tavoitteena on tukea moninaista joukkoa […]
Kenen vastuulla on hakea sairas lapsi päiväkodista? Kuka hoitaa neuvolakäynnit ja hammaslääkärit? Meidänkin kaksilapsisen perheemme arki on usein melkoista tetristä,
Pinkkinä loistavan Barbie-näyttelyn oviaukkoa ei voi olla huomaamatta, kun astuu Kansallismuseon historialliseen aulaan. Olimme siskoni kanssa päättämässä lauantain museokierrosta lapsuutemme
Sari Sairaanhoitaja -ilmiö lähti elämään omaa elämää Kokoomuksen vuoden 2007 eduskuntavaaleista, jossa vaalikampanjan keskiössä oli naisvaltaisen kuntasektorin matalat palkat ja
Suomen ulkoministeri on jälleen kerran käyttänyt ulkoministerin asemaansa naisten oikeuksia vastaan. Argentiinan senaatti päätti olla höllentämättä maan tiukkaa aborttilainsäädäntöä. Päätös
Rakas homofoobikko, pidät toisen ihmisen seksuaalista suuntautumista vääränä ja häpeällisenä asiana. Mutta tiedätkö, että sinun mielipidettäsi ei tarvita toisen ihmisen
Vihreille hyväksyttiin puoluekokouksessa uusi poliittinen tavoiteohjelma. Se paaluttaa puolueen tavoitteet seuraavalle eduskuntakaudelle. Ohjelman myötä Vihreät on entistä feministisempi puolue. Julistaudumme
Tervetuloa käynnistämään SuomiAreenan viikko kanssamme! Ohjelmassa on rentoa yhdessäoloa lasillisen äärellä. Tasa-arvon nimissä kaikki tervetuloa! OHJELMA 16.00
Hyvät vihreät ystävät, hyvät Suomen tykätyimmän puolueen aktiivit. Kaksi asiaa: Kun me ensi hallituskaudella olemme hallituspuolue, me emme tyydy sanomaan,
Tervetuloa vaikuttamaan, feministit! Vihreiden Naisten puoluekokouskoulutus järjestetään tuttuun tapaan kokousta edeltävänä iltana. Tänä vuonna koulutuksen teema on naiset ja demokratia.
Monelle naiselle on ahdistavaa seurata tämän maan johtavien miespolitikkojen politikointia naisten kohduilla. Vuonna 2018 Suomen ulkoministeri käyttää asemaansa väärin hyökätäkseen
Uskonnollisilla fundamentalisteilla on taipumus vihata toisten uskontojen edustajia. Mutta halu alistaa naisia yhdistää fundamentalisteja yli uskontorajojen. He näyttävät pitävän uskonnossaan
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.
Olen Helsingin Vihreiden 3. varavaltuutettu, kulttuuri- ja kirjastojaoston vpj ja kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan varajäsen. Puheenjohdan Mäkelänrinteen uintikeskuksen hallitusta. Ammatiltani opinto-ohjaaja toisella asteella, koulutukseni on liikuntatieteiden maisteri. Olen sitoutunut edistämään lasten ja nuorten hyvinvointia, opetuksen ja varhaiskasvatuksen resursseja, mielenterveyspalvelujen saatavuutta, kulttuuri- ja liikuntapalvelujen monipuolista tarjontaa sekä lähiluonnon sekä merellisen Helsingin kehittämistä. Minulle on tärkeää, että kaupunki pitää huolta peruspalveluistaan, työntekijöidensä jaksamisesta sekä syrjäytymisen ehkäisystä.